Image Slider

Vuosi sitten

27.9.2015
Tänä viikonloppuna olen nukkunut ensimmäiset päikkärit uudessa kodissani, viettänyt paljon aikaa yksin, levännyt ja katsonut leffoja. Olen ulkoillut ja tehnyt vähän töitä.

Vuosi sitten vietin syyskuun viimeistä viikonloppua näin:


Viikonlopun aikana olen muun muassa kahlannut Cheung Chaun rantaviivaa, juhlinut salaisissa metsäbileissä, jonne vievä polku oli valaistu risteilydiskoista tutuilla valotikuilla, nukkunut pitkään ja kiivennyt parin mäen huipulle.

Samaan aikaan toisaalla on ollut erilaista. Tai ei edes niin toisaalla, vaan samassa kaupungissa.

Opiskelijoiden mielenosoitus demokratian puolesta, kyynelkaasua, suojanaamareita, pidätyksiä ja vihaa hallintojohtajaa kohtaan. Viime yönä järjestäjät ilmoittivat yllättäen Occupy Central -mielenosoituksen alkaneen. Sen jälkeen on marssittu, ruiskutettu taas kyynelkaasua ja vaadittu demokratiaa. Bisneskeskusta Centralin ja Admiraltyn alueella on paikallisen sanomalehden mukaan muuttunut taistelukentäksi.

kuvat: South China Morning Post
Koska oli aiemmin niin kiire nauttia luonnosta ja ystävistä, yritän itsekin parhaillani vasta päästä jyvälle tapahtumista. South China Morning Post raportoi ajankohtaisesti ja englanniksi, Suomessa uutisoivat ainakin Hesari ja Yle.

Sunnuntai-ikävä


Vietin sunnuntain Youtube-tanssibileitä. Sidoin tukan yläponnarille, ravasin uuden mattoni vapaaksi ja jammasin Phoenixin Listzomaniaa ja Years and Yearsin Shineä. Oli hyvä fiilis.

Sitten laitoin soimaan Hesaäijän Keski-Hesan (miksi? niinpä!). Keskityin oikein katsomaan videota ja tuli ihan mieletön ikävä Helsinkiin.


En ole ihan varma, mitä ikävöin, sillä en ole edes asunut Helsingissä oikeasti melkein kahteen vuoteen. Kuvittelen kai olevani ja tekeväni enemmän, vaikka varmaan ikävöisin sielläkin.

Vähän aiheesta poiketen: Musta on söpöä, että työkaverit täällä sanoo Hesa ihan pokkana ja häpeilemättä. Ja sitten ärsyttää, että kiinnitän siihen huomiota. Niinhän mäkin sanoin ennen kuin muutin sinne ja päätin muuttaa kaksi asiaa puheessani: määstä tuli mä ja Hesasta Helsinki.

° ° °

Joka sunnuntai kaipaan myös Hongkongiin. Muistelen kaiholla sunnuntaivaelluksia, venebileitä, galleriakierroksia ja iltapäiviä istuen kahvilassa töitä tehden. Kuinka mieletön on suurkaupunki, jossa alle tunnissa pääsee upeille vaelluspoluille, vesiputouksille ja rannoille. Tätä kirjoittaessa alkaa itkettää.


Välillä mietin, haluaisinko edelleen asua Hongkongissa, mutta en tiedä. Sen tiedän, että nyt olen täällä, sen kai pitäisi riittää. Elän hetkessä ja niin edelleen.

° ° °

Eniten ikävöin ranskista. Etenkin viikonloppuisin, etenkin iltaisin, mutta myös aamuisin, keskipäiväisin ja maanantaisin. Sitten kuuntelen kaikkia cheesyjä suomalaisia ikäväiskelmiä, enkä aina edes ironisesti.



Jotain seinille

24.9.2015
Tämän muuton kanssa olen kyllä ottanut niin rennosti. Kohta kuukausi tässä asunnossa, eikä minulla vieläkään ole kattolamppuja tai mattoa. Nurkassa on vielä jokunen pahvilaatikko ja ajatuksissa ollut sohva/nojatuoli/lipasto hankkimatta.

Juuri maalatut seinätkin hohtavat valkoista tyhjyyttään. Ja sille jos jollekin olen ajatellut tehdä jotain. Torstaisen sadeillan iloksi klikkailin itseni Etsyyn ja muutaman suomalaiseen julistekauppaan.

1 2 3


1 2 3


1 2 3

Eniten kiinnostavat värikäs Hongkong ja oranssi kaktus. Tai Helsinki ja palmunoksa. Kolmannen julisteen ostan sitten muotoiluinstituutin joulumyyjäisistä.

Että sellainen kesä

19.9.2015
Kesä 2015 oli outo.

Toukokuun lopulla astuin ensimmäistä kertaa Suomen maaperälle melkein 1,5 vuoden muualla asumisen jälkeen. Kuvittelin tulevani kesään, pitkiin ja lämpöisiin öihin ja jälleennäkemisiin puistoissa. Edellisenä kesänä olin seurannut helle-Suomea somessa, joten odotukseni olivat korkealla. Olikin kylmää ja harmaata, eikä minulla ollut umpinaisia kenkiä.


Valmistuin maisteriksi ja etsin töitä. Kävin haastatteluissa, stressasin ja nukuin huonosti muiden nurkissa. Itkin ja ikävöin paljon. En ollut varma, oliko Suomeen tulo hyvä ajatus, mutta mieleeni ei tullut parempaakaan.

Vietin juhannuksen mökillä perheeni kanssa. Siskontyttöni varmisteli, etten ole taas lähdössä. Tutustuin veljentyttööni, joka oli jo melkein puolivuotias ennen kuin ensimmäistä kertaa tapasimme.

Juhannuksen jälkeen sain töitä. Helpotti paljon, vaikka vielä vähän stressasi.


Kävin lapsuudenystäväni häissä. 

Ranskis tuli Eurooppaan ja lomalle Suomeen. Pyöräilimme paljon, pussailimme enemmän. Mökkeilimme, pelasimme mölkkyä ja valoisassa kesäyössä kuuntelimme mökkipaikkakunnan baarin pihalla vuoden 2008 Idols-voittajan esitystä. Helteisessä Tallinnassa vierailimme vankilassa, gallerioissa ja kahviloissa ennen päätymistä hipster-baariin, jossa oli meneillään pingis-turnaus. Näimme lisää perhettäni ja Helsinkiä. Sitten se ihanuus loppui.


Kesä ja Ullanlinna kuitenkin jäivät. Tuli puistopiknikit, kävelylenkit ystävien kanssa, auringonlaskut Kaivarissa ja köyhäily. Iltaisin kävin treenaamassa lähipuiston mummojumppapaikassa. Tilasin lentoliput, ja hetkessä eläminen oli välillä haastavaa.

Sain asunnon, helpotti taas.

Lomailin vielä yhden viikon vanhemmillani siskontyttöni kanssa. Kävimme Titi-Nallen talossa, leikimme Riitta-nuken synttäreitä kolme päivää ja piirsimme katuliiduilla.

Sitten lähdin Ranskaan. Pussailin, hymyilin ja kiukuttelin, koska uskalsin. Kävin paikoissa, joihin en ollut koskaan kuvitellut päätyväni. Ranska, siihen palaan vielä.

Sitten tulin Suomeen, muutin uuteen kaupunkiin ja aloitin uudet työt. Kesä loppui.

Très chic

18.9.2015

En ole koskaan ollut niitä, jotka näkevät ranskalaisuudessa jotain maagista. Korjaan: En ole koskaan ollut niitä, jotka näkevät ranskalaisuudessa jotain maagista. Kunnes nyt.

Ensinnäkin uskon nykyään, että se kuuluisa pariisilainen huoleton tyylikkyys on viehättävintä ikinä. Sandro, A.P.C. ja The Kooples, je t'aime.

Ranskalaiset julkkisnaiset ovat uskomatttomia: Clémence Poésy, Astrid Bergès-Frisbey, Marine Vacth  magnifique.

Miksi ranskalainen apteekkikosmetiikka tuntuu ylellisemmältä kuin suomalainen? Koska se on kalliimpaa? Koska naistenlehdet toistavat, että huolettoman tyylikkäät ranskalaisnaiset ostavat apteekeista puhdistusmaitonsa ja kasvovetensä, joita sitten käyttävät, jos muistavat? Ottakaa rahani.


Ranskalainen musiikki voi kertoa insestistä ja olla silti ah niin runollista. Tai olla kertomatta oikein mistään ja olla silti ah ihan yhtä runollista.

Miten ranskalaisille naisille on ihan ok olla käyttämättä rintaliivejä?

Taianomaista on myös se itseluottamus, jolla myönnetään esimerkiksi, ettei pohjoisesta Suomesta tiedetä pätkän vertaa. Ihan pokkana kysytään, että puhutaanko siellä englantia? Ai suomea, onko se vähän niin kuin englantia?

Crème brûlée, éclair, macaron, pain au chocolat – miten yhdestä maasta voi tulla niin paljon hyvää?

Ranska, kiitos että tulit elämääni. Merci et a bientôt.


Tuhansien pilvien maa

15.9.2015

Kun kesällä sain tärkeän vieraan maailmalta, kiinnitti tämä huomiota johonkin, jota en ollut aiemmin juuri huomioinut.

Suomessa on kauniita pilviä.

Ensimmäinen reaktioni oli, että noh, tuollaisiahan ne ovat. Ihan kivoja, valkoisia tai harmaita. Lampaita taivaan sinisen.

Tämän pienen hetken jälkeen, vieraan taas lähdettyä, olen kuitenkin alkanut ihan todella kiinnittää huomiota pilviin. Niiden väriin, korkeuteen ja koostumukseen. Millaisia kuvioita pilvet muodostavat? Miten ne sijoittuvat suhteessa toisiinsa?

Joskus pysähdyn pilvien takia. Yleensä vain ottamaan kuvaa, mutta katsomaan ja ihmettelemään joka tapauksessa.

Kuvan ottamisen lähetän kuvan sille kesän vieraalle, eikä hänellä ehkä ole hajuakaan, kuinka onnellinen olen siitä, että hän toi pilvet elämääni.


Tv-sarja, jonka avulla selität pohjoismaalaisuuden ulkomaalaiselle poikaystävällesi

14.9.2015
kuva: NBC

No niin, nyt olisi timanttinen sarjasuositus kaikille pohjoismaalaisille, joilla on ei-pohjoismaalainen poikaystävä, tai kaikille niille suomalaisille, joita kiinnostaa, mitä Suomesta ajatellaan Atlantin toisella puolella (Suomi, Ruotsi – kuka näitä muka erottaa, kun välimatkaa on valtameri).

Welcome to Sweden.

Sarjassa on samaa hyväntuulista ruotsalaishenkeä kuin helmessä Solsidanissa. Heti ensimmäisessä jaksossa päästään kesämökille, hikoillaan saunassa ja skoolataan rapujuhlissa. Så härligt!

Welcome to Sweden kertoo amerikkalaisesta julkkisten kirjanpitäjästä, joka muuttaa Ruotsiin pitkäsäärisen ja blondin tyttöystävänsä takia. Vastassa on omalaatuinen mutta harmiton perhe, idyllinen maalaismaisema, Abba ja Ace of Base.

Paitsi ruotsalaisuutta, sarjassa käsitellään toki myös ruotsalais-amerikkalaista parisuhdetta.

Joka voisi ihan hyvin olla myös suomalais-ranskalainen. Moni asia on niin tuttua.
  • Miten poikaystäväni äiti puhuu minulle vähän väliä ranskaa, vaikka osaa itse englantia. Ja se tyhjä katse, joka seuraa muistutettuani etten ole koskaan asunut ranskankielisessä ympäristössä, ja siksi en hallitse tätä upeaa kieltä.
  • Miten poikaystäväni isä valitsee väärän sanan englanniksi ja sanoo jotain tahattoman koomista. 
  • Miten intoilen, kun näen ulkomailla jotain suomalaista (rekisterikilven, Koneen hissin, Huhtamäen muovikannen). Ja jos ollaan tarpeeksi kaukana, muutkin Pohjoismaat riittävät.
  • Saunetiketin opettaminen. Kerrostalovälttelyn selittäminen. Pitkät keskustelut siitä, miten Suomessa oikeasti tarkoitetaan, mitä sanotaan, ja halutaan kuulla vastaukset kysymyksiin.
  • Miten poikaystäväni ranskalaiset ystävät eivät tiedä Suomesta mitään. Puhutaanko siellä englantia? Onko siellä kesää?
Luin, että sarja on lakkaudettu kesken toisen tuotantokauden. Maailmassa ei ilmeisesti ole tarpeeksi pohjoismaalaisia tai pohjoismaalaisten kanssa seurustelevia ei-pohjoismaalaisia.

Katsokaa siis, kun vielä ehditte! Ensimmäinen tuotantokausi löytyy Netflixistä. Käskekää myös ulkkarikumppanienne katsoa, mutta olkaa valmiita kysymyksiin, keskusteluihin ja vertailuihin.

Kiitos niistä, Welcome to Sweden!

(Tässä ajassa ja ahtaassa ilmapiirissä on kai pakko lisätä myös, että welcome to Finland.)

Lahesa

31.8.2015

Vielä muutama kuukausi sitten julistin varmana, etten voisi kuvitella asuvani Suomessa missään muualla kuin Helsingissä.

Eilen heräsin ensimmäistä kertaa lahtelaisena.

Siitä lähtien, kun muutto kesäkuun lopussa varmistui, olen saanut kuunnella lähinnä Helsingissä asuvien tuttujeni naureskelua ja ihmettelyä. Olen syyllistynyt siihen itsekin, mutta silti ärsyttää. Juu, Lahti on pienempi kuin Helsinki (mutta Helsinki on aika hitosti pienempi kuin Hongkong). Juu, Lahdessa ei ole trendikkäitä raakaruokakahviloita joka korttelissa tai ulkomaisten artistien keikkoja. Onkohan Lahdessa edes hipstereitä? Cheek.

No niin, nyt kun tämä on saatu sanottua, voin nostaa silmilleni vaaleanpunaiset lasit.

Pikkukaupunkilaisuuden ja tylsyyden päivittelyn sijaan aion nimittäin suhtautua Lahteen kuin uuteen ystävään. Keskittyä hyviin puoliin ja ohittaa piikkisyydet. Smalltalkata, mutta tutustua myös syvemmin.

Aloitan hengittämällä syvään puhasta ilmaa. Sitä täällä riittää.


Avoimuutta, ihmiset.

Hauisemoji

22.7.2015
Whatsappin mukaan viime aikoina eniten käyttämäni emoji on punaposkinen pusu. Ei yllätä. Heti toiselle sijalle on kuitenkin kiilannut hauis. Mitä ihmettä?

Bodarisymboli on ohittanut jopa ikisuosikkini vedet silmissä nauramisen (keskustelukumppanieni vitsien taso on kai laskenut), lumihiutaleen ja lumiukon (kuvaavat Suomea ja sen kesää) sekä zetaa vetelevän naaman (yksinasuvana lienee soveliasta ilmoittaa viestillä muille, että on menossa nukkumaan).

Epäilen, että pullistelevan hauiksen pääsyyn emojien huippupaikoille on kaksi syytä: 7 Minute Workout -sovellus ja lähipuiston ulkokuntosali.


Hongkongissa kehitetty 7 Minute Workout on puhellinsovellus, joka päivittäin muistuttaa ja ohjaa tekemään noin 7 minuutin yksinkertaisen lihaskuntotreenin. Sovelluksen esittely on kirjoitettu kodikkaan tutuksi käyneellä hongkongilaisenglannilla, jossa verbejä ei tuhlailla, mutta treeniohjelma itsessään on selkeä, sovellus kauniisti toteutettu ja yksinkertaisen helppo käyttää.

Teen kierroksen tai pari yleensä aamulla heti herättyäni. Suihkun ja aamupalan jälkeen astelen kaupungille astetta ryhdikkäämpänä ja itseeni tyytyväisenä.


Toinen kuntoilupaikkani sijaitsee lähipuistossa, jonne on rakennettu pieni ulkoliikuntapaikka. En ole erityisen innokas julkitreenaaja, mutta pari viikkoa sitten ohi kulkiessani päätin testata yhtä kiinnostavan näköistä laitetta. Jonkinlainen ylävartalon liikkuvuutta lisäävä ja rinta-, ojentaja- sekä hartialihaksia kehittävä laite osoittautui odotettu rankemmaksi ja ennen kaikkea koukuttavaksi. Kokeilusta lähtien olen poikennut vähintään kerran päivässä lähipuistoon kehittämään ylävartaloani 100 toiston verran.

Nämä kuvat otin tänään, kun kotimatkalla leffasta (Mad Max, ihan kreisi) poikkesin bodaamaan ja bongailemaan värejä taivaalta.

Tämäkin kuntoilumuoto muuten kytkeytyy Hongkongiin, jossa vastaavia iäkkäämmälle väestölle suunnattuja ulkokuntosaleja oli kaikkialla. Kiinaan tutustuneita ei yllättäne, että aamusta iltaan paikat täyttyivät ilman paitaa punnertavista papoista ja jalkojaan heiluttelevista mummoista. Kiinalaiset vanhukset ovat terästä!


Hauisemojin yllättävä suosio liittyy uusiin harrasteisiini tietenkin siten, että kuten asiaan kuuluu, raportoin kuntoilustani päivittäin erilaisin visuaalisin ja sanallisin keinoin Euroopan länsilaidalle, jossa vastaanotto on ollut, edelleen asiaankuuluvasti, kehuvaa ja ihastelevaa. Kannustavia sanoja ja yläpeukkuja on nyt pari kertaa tosin seurannut viesti, jossa muistutetaan sitten melkein vuosi sitten aloittamastani Ranskan opiskelusta Duolingo-sovelluksen avulla.

Koska lentolippu Pariisiin on nyt varattu, ennustan paranevia emojisijoituksia myös trikolorille, kahvikupille ja viinilasille.

I Love Rainbows, Unicorns, and Peonies

20.7.2015
Tämä päivä on ollut tunnelmaltaan yhtä jojoilua. Nousin sängystä väsyneenä, mutta piristyin seitsemän minuutin treenillä. Tein innoissani ruokaa, jota ei tehnyt mieli syödä. Sain sovittua asuntonäytön, mutta ahdistuin rahatilanteesta. Skypetin tärkeän kanssa ja päätin puhelun itkuun.

Sitten näin sateenkaaren ja päätin, että tämän päivän on pakko olla hyvä.


Käänsin selkäni.


Ja sen jälkeen vieressäni vedessä lipui joutsenpari.


Universumi, kiitos näistä merkeistä.

(Ja jos saan toivoa, niin seuraavalla kerralla, kun tarvitsen todisteita maailman upeudesta, myös yksisarviset ja pionit voisivat toimia.)

Se ilta oli hyvä

11.6.2015

Eilen oli hyvä ilta.

Ja kun sen kaiken hyvän jälkeen olin bussissa matkalla väliaikaiseen yöpaikkaani, huomasin taivaan loistavan eri punaisen, sinisen ja oranssin sävyissä. Bussimatkan jännitin, ehtiikö aurinko jo laskea ja viedä värit mukanaan ennen kuin pääsen perille, mutta vielä oli hyvyyttä jäljellä.

Kiipesin yöpaikan läheisille kalliolle, katselin hiljaisuudessa kaukaisuuteen ja otin muutaman kuvan, joissa värit näyttivät aika erilaisilta mutta yhtä kaikki kauniilta. Vaeltelin avokalliolta toiselle, alemmille ja ylemmille tasoille. Katsoin välillä kaupunkiin, välillä metsään. Kaikkialla oli sinistä ja pinkkiä.

Sitten sain viestin: if you wanna skype...

Siinä minä sitten olin: helsinkiläisellä kalliolla katsomassa luvattoman kaunista auringonlaskua kesäiltana yhdentoista jälkeen puhumassa toisella puolella maailmaa olevan Tärkeän Henkilön kanssa sushista ja tykkäämisestä. Kainalossani puolentoista litran tölkki kevytmaitoa.

Kiitos tästä illasta, Helsinki. Se oli hyvä.

Ei ole huonoa säätä

8.6.2015

Entisenä partiolaisena tiedän, ettei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita.

Siksi päätin varustautua tähän lämpöasteiden puolesta nihkeästi alkaneeseen kesään uusilla villasukilla. Tai oikeammin toistaiseksi yhdellä neljäsosavillasukalla.

Auringon houkuttelemiseksi meinasin valita väriksi kirkkaankeltaisen tai vaaleanvihreän. Sitten muistin, että (vaate)lempivärini on vaaleanharmaa, minkä perusteella voi päätellä, että olen käytännöllinen, rauhallinen ja rauhaa rakastava.

Takaisin villasukkiin, jotka lähtevät mukaan ainakin juhannuksen mökkireissulle, vaikka kuinka luvattaisiin hellettä, jatkuvaa auringonpaistetta, palmuja ja kookosdrinkkejä. Kosteita varpaita alkaa kuitenkin jossain vaiheessa viluttaa, ja villasukat sitä paitsi pitävät hyttysetkin kauempana ihosta. Bonuksena sukat kruunaavat mökkityylin.

Mökkijuhannus ja crocsit, minä ja villasukat tulemme taas.

Kiitos 2005-2015

4.6.2015

Siihen tarvittiin 10 vuotta, neljä kaupunkia, kolme maata ja kolme yliopistoa, mutta nyt on niin, että

olen maisteri.

Muistin mainita valmistumisestani vanhemmilleni torstaina autossa, ja perjantaiaamuun mennessä uutinen oli jo jalostunut yhdistetyiksi kotiinpaluu- ja valmistumiskesteiksi, joita vietettiin sunnuntaina. Juhliin kutsuttiin kummini, isoäitini ja veljeni perheineen.

Isäni sanoin: kun on joku pienikin syy, niin pitää järjestää juhlat.

Ps. Nyt olisi pätevä maisterisnainen tarjolla viestintäalan töihin. Yhteydenotot kommenttiboksiin.

Maalla multaa kaivamassa

31.5.2015

"Kun joskus murhe painaa, se painaa, se painaa. Voi silloin multaa kaivaa ja huolen hukuttaa."

Alfred J. Kwak ja Muumimammakin sen tiesivät, että paras lääke stressiin on puutarhanhoito.

En tiedä, mitä teen ensi viikolla, heinäkuusta puhumattakaan. Ei ole työtä, ei asuntoa eikä juuri säästöjäkään, mutta on sentään isovanhempien (ja isoisovanhempien) vanha maatila, siellä valtava puutarha ja pieni perunamaa.

Sillä jos ressaa, niin kuin täällä maalla sanotaan, melkein missään ei ole sen parempi.

Käki kukkuu ja joka ikkunalla on pelargonioita ja pöydillä kukkakimppuja, vaikka talon viimeinenkin asukas muutti kylille jo melkein 30 vuotta sitten. Keittiön kaapissa on mehutiivistettä, sokerikorppuja ja hiirenpapanoita, aulan komerossa saappaita ja rönttävaatteita.


Ensin kiertelimme kukkamaan, jota oma äitini on viime vuosina hoitanut huomattavasti rennommin kuin aikoinaan hänen äitinsä, joka merkkasi jokaisen kukan nimen multaan painettuun muovilusikkaan. Kun mummu nyt tulee käymään, hän ihastelee, että onpa ollut tänäkin vuonna ahkera kukkamaalla. Äitini kuuntelee hiljaa vieressä, eikä kerro, että mummu ei enää sormiaan multaan sotke muuta kuin käskystä.

Kierros jatkui kalliopuutarhaan, raparperipuskille ja aittaan. Muistelimme puutarhan kulta-aikoja, päivittelimme muurahaisia ja pelottelimme kyykäärmeitä tiehensä.

Sitten siirryimme päärakennuksen taakse kylvämään perunat. Kolme riviä riittää, sillä kaupastakin saa. Kuistin eteen istutimme samettikukkasia ja nostimme talvea sisällä suojassa olleet taimet ulkoilemaan.

Viimeisellä kierroksella poimimme kukkakimpun vanhempieni terassille ja kiskoimme maasta muutaman raparperin valmistujaiskakkua varten.

Lopuksi joimme vielä lasilliset mehua, lukitsimme ovet ja ajoimme pois pihasta, jossa ei ressata.

Kesälista

28.5.2015

Koska olen viimeisen puolentoista vuoden aikana vaahdonnut vähintään sata kertaa Suomen maagisen valoisista kesäöistä, juuri sopivasta lämpötilasta, viileistä kaupunkitapahtumista ja onnellisista kesäihmisistä, lienee olla tarpeen pyhittää kesä 2015 näistä asioista nauttimiselle.

Siitä lähtien, kun tiesin palaavani Suomeen, olen koonnut kesälistaani puhelimeeni. Koska ääneenlausutuista tavoitteista on helpompi pitää kiinni, julkaisen sen myös täällä.
  • Pyöräillä niin pirusti.
  • Elvyttää viron taitojani Tallinnassa. Näeme taas, Eesti!
  • Vierailla muillakin Helsingin saarilla kuin Suomenlinnassa. Listalla ainakin Pihjalasaari ja Uunisaari.
  • Olla yes-tyttö. Kun viime kesän lopulla lähdin Manner-Kiinaan reissaamaan yksin useammaksi viikoksi ilman sen enempää suunnitelmia tai etukäteistutkimusta, poikaystäväni antoi minulle yhden neuvon: be a yes girl. Yksi vaikeimmista ja parhaista neuvoista ikinä.
  • Oppia käsilläseisonta.
  • Nähdä auringonlaskuja ja auringonnousuja samana yönä.
  • Saada työpaikka ja löytää asunto, tai edes tietää, mitä syksyllä teen.
  • Suppailla tai meloa (tai molempia).
  • Kertoa ranskaksi eräälle tärkeälle, kuinka paljon välitän. (Eli opetella ranskan alkeet Duolingo-appsin avulla, oui.)
  • Kattaa ja syödä puistobrunssia.
  • Tehdä kukkaseppeleen.
  • Uida uimastadionilla.
  • Pitää niin hauskaa, että listaus ja suunnittelu unohtuvat.