Image Slider

Lahesa

31.8.2015

Vielä muutama kuukausi sitten julistin varmana, etten voisi kuvitella asuvani Suomessa missään muualla kuin Helsingissä.

Eilen heräsin ensimmäistä kertaa lahtelaisena.

Siitä lähtien, kun muutto kesäkuun lopussa varmistui, olen saanut kuunnella lähinnä Helsingissä asuvien tuttujeni naureskelua ja ihmettelyä. Olen syyllistynyt siihen itsekin, mutta silti ärsyttää. Juu, Lahti on pienempi kuin Helsinki (mutta Helsinki on aika hitosti pienempi kuin Hongkong). Juu, Lahdessa ei ole trendikkäitä raakaruokakahviloita joka korttelissa tai ulkomaisten artistien keikkoja. Onkohan Lahdessa edes hipstereitä? Cheek.

No niin, nyt kun tämä on saatu sanottua, voin nostaa silmilleni vaaleanpunaiset lasit.

Pikkukaupunkilaisuuden ja tylsyyden päivittelyn sijaan aion nimittäin suhtautua Lahteen kuin uuteen ystävään. Keskittyä hyviin puoliin ja ohittaa piikkisyydet. Smalltalkata, mutta tutustua myös syvemmin.

Aloitan hengittämällä syvään puhasta ilmaa. Sitä täällä riittää.


Avoimuutta, ihmiset.