Vuosi sitten

Tänä viikonloppuna olen nukkunut ensimmäiset päikkärit uudessa kodissani, viettänyt paljon aikaa yksin, levännyt ja katsonut leffoja. Olen ulkoillut ja tehnyt vähän töitä.

Vuosi sitten vietin syyskuun viimeistä viikonloppua näin:

Viikonlopun aikana olen muun muassa kahlannut Cheung Chaun rantaviivaa, juhlinut salaisissa metsäbileissä, jonne vievä polku oli valaistu risteilydiskoista tutuilla valotikuilla, nukkunut pitkään ja kiivennyt parin mäen huipulle.

Samaan aikaan toisaalla on ollut erilaista. Tai ei edes niin toisaalla, vaan samassa kaupungissa.

Opiskelijoiden mielenosoitus demokratian puolesta, kyynelkaasua, suojanaamareita, pidätyksiä ja vihaa hallintojohtajaa kohtaan. Viime yönä järjestäjät ilmoittivat yllättäen Occupy Central -mielenosoituksen alkaneen. Sen jälkeen on marssittu, ruiskutettu taas kyynelkaasua ja vaadittu demokratiaa. Bisneskeskusta Centralin ja Admiraltyn alueella on paikallisen sanomalehden mukaan muuttunut taistelukentäksi.

kuvat: South China Morning Post

Koska oli aiemmin niin kiire nauttia luonnosta ja ystävistä, yritän itsekin parhaillani vasta päästä jyvälle tapahtumista. South China Morning Post raportoi ajankohtaisesti ja englanniksi, Suomessa uutisoivat ainakin Hesari ja Yle.

Sunnuntai-ikävä

Vietin sunnuntain Youtube-tanssibileitä. Sidoin tukan yläponnarille, ravasin uuden mattoni vapaaksi ja jammasin Phoenixin Listzomaniaa ja Years and Yearsin Shineä. Oli hyvä fiilis.

Sitten laitoin soimaan Hesaäijän Keski-Hesan (miksi? niinpä!). Keskityin oikein katsomaan videota ja tuli ihan mieletön ikävä Helsinkiin.

En ole ihan varma, mitä ikävöin, sillä en ole edes asunut Helsingissä oikeasti melkein kahteen vuoteen. Kuvittelen kai olevani ja tekeväni enemmän, vaikka varmaan ikävöisin sielläkin.

Vähän aiheesta poiketen: Musta on söpöä, että työkaverit täällä sanoo Hesa ihan pokkana ja häpeilemättä. Ja sitten ärsyttää, että kiinnitän siihen huomiota. Niinhän mäkin sanoin ennen kuin muutin sinne ja päätin muuttaa kaksi asiaa puheessani: määstä tuli mä ja Hesasta Helsinki.

° ° °

Joka sunnuntai kaipaan myös Hongkongiin. Muistelen kaiholla sunnuntaivaelluksia, venebileitä, galleriakierroksia ja iltapäiviä istuen kahvilassa töitä tehden. Kuinka mieletön on suurkaupunki, jossa alle tunnissa pääsee upeille vaelluspoluille, vesiputouksille ja rannoille. Tätä kirjoittaessa alkaa itkettää.

Välillä mietin, haluaisinko edelleen asua Hongkongissa, mutta en tiedä. Sen tiedän, että nyt olen täällä, sen kai pitäisi riittää. Elän hetkessä ja niin edelleen.

° ° °

Eniten ikävöin ranskista. Etenkin viikonloppuisin, etenkin iltaisin, mutta myös aamuisin, keskipäiväisin ja maanantaisin. Sitten kuuntelen kaikkia cheesyjä suomalaisia ikäväiskelmiä, enkä aina edes ironisesti.

Jotain seinille

Tämän muuton kanssa olen kyllä ottanut niin rennosti. Kohta kuukausi tässä asunnossa, eikä minulla vieläkään ole kattolamppuja tai mattoa. Nurkassa on vielä jokunen pahvilaatikko ja ajatuksissa ollut sohva/nojatuoli/lipasto hankkimatta.

Juuri maalatut seinätkin hohtavat valkoista tyhjyyttään. Ja sille jos jollekin olen ajatellut tehdä jotain. Torstaisen sadeillan iloksi klikkailin itseni Etsyyn ja muutaman suomalaiseen julistekauppaan.

1 2 3

1 2 3

1 2 3

Eniten kiinnostavat värikäs Hongkong ja oranssi kaktus. Tai Helsinki ja palmunoksa. Kolmannen julisteen ostan sitten muotoiluinstituutin joulumyyjäisistä.

Että sellainen kesä

Kesä 2015 oli outo.

Toukokuun lopulla astuin ensimmäistä kertaa Suomen maaperälle melkein 1,5 vuoden muualla asumisen jälkeen. Kuvittelin tulevani kesään, pitkiin ja lämpöisiin öihin ja jälleennäkemisiin puistoissa. Edellisenä kesänä olin seurannut helle-Suomea somessa, joten odotukseni olivat korkealla. Olikin kylmää ja harmaata, eikä minulla ollut umpinaisia kenkiä.

Valmistuin maisteriksi ja etsin töitä. Kävin haastatteluissa, stressasin ja nukuin huonosti muiden nurkissa. Itkin ja ikävöin paljon. En ollut varma, oliko Suomeen tulo hyvä ajatus, mutta mieleeni ei tullut parempaakaan.

Vietin juhannuksen mökillä perheeni kanssa. Siskontyttöni varmisteli, etten ole taas lähdössä. Tutustuin veljentyttööni, joka oli jo melkein puolivuotias ennen kuin ensimmäistä kertaa tapasimme.

Juhannuksen jälkeen sain töitä. Helpotti paljon, vaikka vielä vähän stressasi.

Kävin lapsuudenystäväni häissä. 

Ranskis tuli Eurooppaan ja lomalle Suomeen. Pyöräilimme paljon, pussailimme enemmän. Mökkeilimme, pelasimme mölkkyä ja valoisassa kesäyössä kuuntelimme mökkipaikkakunnan baarin pihalla vuoden 2008 Idols-voittajan esitystä. Helteisessä Tallinnassa vierailimme vankilassa, gallerioissa ja kahviloissa ennen päätymistä hipster-baariin, jossa oli meneillään pingis-turnaus. Näimme lisää perhettäni ja Helsinkiä. Sitten se ihanuus loppui.

Kesä ja Ullanlinna kuitenkin jäivät. Tuli puistopiknikit, kävelylenkit ystävien kanssa, auringonlaskut Kaivarissa ja köyhäily. Iltaisin kävin treenaamassa lähipuiston mummojumppapaikassa. Tilasin lentoliput, ja hetkessä eläminen oli välillä haastavaa.

Sain asunnon, helpotti taas.

Lomailin vielä yhden viikon vanhemmillani siskontyttöni kanssa. Kävimme Titi-Nallen talossa, leikimme Riitta-nuken synttäreitä kolme päivää ja piirsimme katuliiduilla.

Sitten lähdin Ranskaan. Pussailin, hymyilin ja kiukuttelin, koska uskalsin. Kävin paikoissa, joihin en ollut koskaan kuvitellut päätyväni. Ranska, siihen palaan vielä.

Sitten tulin Suomeen, muutin uuteen kaupunkiin ja aloitin uudet työt. Kesä loppui.

Très chic

En ole koskaan ollut niitä, jotka näkevät ranskalaisuudessa jotain maagista. Korjaan: En ole koskaan ollut niitä, jotka näkevät ranskalaisuudessa jotain maagista. Kunnes nyt.

Ensinnäkin uskon nykyään, että se kuuluisa pariisilainen huoleton tyylikkyys on viehättävintä ikinä. Sandro, A.P.C. ja The Kooples, je t'aime.

Ranskalaiset julkkisnaiset ovat uskomatttomia: Clémence Poésy, Astrid Bergès-Frisbey, Marine Vacth – magnifique.

Miksi ranskalainen apteekkikosmetiikka tuntuu ylellisemmältä kuin suomalainen? Koska se on kalliimpaa? Koska naistenlehdet toistavat, että huolettoman tyylikkäät ranskalaisnaiset ostavat apteekeista puhdistusmaitonsa ja kasvovetensä, joita sitten käyttävät, jos muistavat? Ottakaa rahani.

Ranskalainen musiikki voi kertoa insestistä ja olla silti ah niin runollista. Tai olla kertomatta oikein mistään ja olla silti ah ihan yhtä runollista.

Miten ranskalaisille naisille on ihan ok olla käyttämättä rintaliivejä?

Taianomaista on myös se itseluottamus, jolla myönnetään esimerkiksi, ettei pohjoisesta Suomesta tiedetä pätkän vertaa. Ihan pokkana kysytään, että puhutaanko siellä englantia? Ai suomea, onko se vähän niin kuin englantia?

Crème brûlée, éclair, macaron, pain au chocolat – miten yhdestä maasta voi tulla niin paljon hyvää?

Ranska, kiitos että tulit elämääni. Merci et a bientôt.

Tuhansien pilvien maa

Kun kesällä sain tärkeän vieraan maailmalta, kiinnitti tämä huomiota johonkin, jota en ollut aiemmin juuri huomioinut.

Suomessa on kauniita pilviä.

Ensimmäinen reaktioni oli, että noh, tuollaisiahan ne ovat. Ihan kivoja, valkoisia tai harmaita. Lampaita taivaan sinisen.

Tämän pienen hetken jälkeen, vieraan taas lähdettyä, olen kuitenkin alkanut ihan todella kiinnittää huomiota pilviin. Niiden väriin, korkeuteen ja koostumukseen. Millaisia kuvioita pilvet muodostavat? Miten ne sijoittuvat suhteessa toisiinsa?

Joskus pysähdyn pilvien takia. Yleensä vain ottamaan kuvaa, mutta katsomaan ja ihmettelemään joka tapauksessa.

Kuvan ottamisen lähetän kuvan sille kesän vieraalle, eikä hänellä ehkä ole hajuakaan, kuinka onnellinen olen siitä, että hän toi pilvet elämääni.

Tv-sarja, jonka avulla selität pohjoismaalaisuuden ulkomaalaiselle poikaystävällesi

kuva: NBC

No niin, nyt olisi timanttinen sarjasuositus kaikille pohjoismaalaisille, joilla on ei-pohjoismaalainen poikaystävä, tai kaikille niille suomalaisille, joita kiinnostaa, mitä Suomesta ajatellaan Atlantin toisella puolella (Suomi, Ruotsi – kuka näitä muka erottaa, kun välimatkaa on valtameri).

Welcome to Sweden.

Sarjassa on samaa hyväntuulista ruotsalaishenkeä kuin helmessä Solsidanissa. Heti ensimmäisessä jaksossa päästään kesämökille, hikoillaan saunassa ja skoolataan rapujuhlissa. Så härligt!

Welcome to Sweden kertoo amerikkalaisesta julkkisten kirjanpitäjästä, joka muuttaa Ruotsiin pitkäsäärisen ja blondin tyttöystävänsä takia. Vastassa on omalaatuinen mutta harmiton perhe, idyllinen maalaismaisema, Abba ja Ace of Base.

Paitsi ruotsalaisuutta, sarjassa käsitellään toki myös ruotsalais-amerikkalaista parisuhdetta.

Joka voisi ihan hyvin olla myös suomalais-ranskalainen. Moni asia on niin tuttua.

• Miten poikaystäväni äiti puhuu minulle vähän väliä ranskaa, vaikka osaa itse englantia. Ja se tyhjä katse, joka seuraa muistutettuani etten ole koskaan asunut ranskankielisessä ympäristössä, ja siksi en hallitse tätä upeaa kieltä.
• Miten poikaystäväni isä valitsee väärän sanan englanniksi ja sanoo jotain tahattoman koomista. 
• Miten intoilen, kun näen ulkomailla jotain suomalaista (rekisterikilven, Koneen hissin, Huhtamäen muovikannen). Ja jos ollaan tarpeeksi kaukana, muutkin Pohjoismaat riittävät.
• Saunetiketin opettaminen. Kerrostalovälttelyn selittäminen. Pitkät keskustelut siitä, miten Suomessa oikeasti tarkoitetaan, mitä sanotaan, ja halutaan kuulla vastaukset kysymyksiin.
• Miten poikaystäväni ranskalaiset ystävät eivät tiedä Suomesta mitään. Puhutaanko siellä englantia? Onko siellä kesää?

Luin, että sarja on lakkaudettu kesken toisen tuotantokauden. Maailmassa ei ilmeisesti ole tarpeeksi pohjoismaalaisia tai pohjoismaalaisten kanssa seurustelevia ei-pohjoismaalaisia.

Katsokaa siis, kun vielä ehditte! Ensimmäinen tuotantokausi löytyy Netflixistä. Käskekää myös ulkkarikumppanienne katsoa, mutta olkaa valmiita kysymyksiin, keskusteluihin ja vertailuihin.

Kiitos niistä, Welcome to Sweden!

(Tässä ajassa ja ahtaassa ilmapiirissä on kai pakko lisätä myös, että welcome to Finland.)