Hei, olen Laura ja olen koukussa podcasteihin

Holla kaikille fellow podcast-lovereille ja varteenotettava vinkki niille, jotka eivät vielä ole näiden nerokkaiden äänituotosten onnea löytäneet.

Podcastit ovat vähän kuin radio-ohjelmia (ja joskus ihan oikeastikin), joita voi kuunnella suoraan netistä tai esimerkiksi erilaisten sovellusten kautta (itse käytän Podcast Addictia, Ylen ohjelmat tosin kuuntelen Yle Areenan sovelluksen kautta). Aiheita ja tyylejä löytyy ihan joka lähtöön, eikä kuuntelu vaadi ihan niin suurta ja pitkäaikaista keskittymistä kuin äänikirjat.

Olen kuunnellut podcasteja jo muutaman vuoden, mutta varsinainen hullaantuminen alkoi viime syksynä, kun särkyneen sydämen kanssa en kestänyt oikein kuunnella musiikkia (paitsi Teflon Brothersia tai biisejä, joiden lyriikoita en ymmärrä mutta joita ei lauleta ranskaksi tai kiinaksi).

Sittemmin podcastit ovat sulostuttaneet paitsi kävelypätkiä ja lenkkejä myös tiskaus-, siivous- ja neulontahetkiä sekä ajomatkoja. Podcastien ainoa miinuspuoli on se, että niiden kuuntelu on huomattavasti vähentänyt pyöräilyä, sillä olen sen verran lälläri, etten uskalla polkea kuulokkeet korvilla.

Onneksi rakastan myös kävelyä. Ja esimerkiksi näitä podcasteja:

Tuija Pehkonen
Suomessa parhaita henkilöhaastatteluja podcastiksi (ja radioon, kyse on Yle Puheen ohjelmasta) tekee tällä hetkellä mielestäni Tuija Pehkonen. Ohjelma on nyt kesätauolla, mutta jatkuu taas syksyllä. Kesän ajan tyhjiön voi täyttää joka arkiaamu ilmestyvällä Ali Showlla.

Maailmanpolitiikan arkipäivää
Yle Puheen sarja käsittelee ajankohtaisia maailmanpolitiikan ilmiöitä selkeästi ja kiinnostavasti.

Serial
Serial oli ensimmäinen englanninkielinen podcast, johon todella koukutuin. Se oli myös ihan erilainen kuin aiemmin tuntemani podcastit. Haastattelujen tai keskustelujen sijaan Serial kertoikin tarinaa. Ei livenä, vaan taitavasti leikattuna ja niin koukuttavana! Jos olet jo vakuuttunut äänikirjoista tai katsoit putkeen Making a Murderin, niin Serial on luonteva askel podcasteihin.
Ykköskausi on loistava, toinen ei ihan niin, mutta ehdottomasti silti kuulemisen arvoinen.

Limetown
Limetown on Serialin fiktiivinen vastike: koukuttava, jännittävä ja taitavasti kerrottu. Pääosassa on toimittaja, joka tutkii outoa tapausta, jossa kokonainen kylällinen ihmisiä katosi.

Oh Boy by Man Repeller
Yksi uusimmista löydöistäni, Oh Boy, on sarja valitsemallaan polulla menestyneiden naisten haastatteluja. Olen aina ollut heikkona intohimoisesti johonkin asiaan suhtautuvista naisista kertoviin henkilöjuttuihin (esim. Hongkongissa suosikkini oli Sassyn That Girl -juttusarja), joten Oh Boy uppoaa, vaikka iso osa vieraista on mulle tuntemattomia.

Strong Opinions Loosely Held
Toinen tuore löytö on Refinery29:n podcast, jossa puhutaan mm. muslimien feminismistä, Kardashianien viehätyksestä ja kaikesta siltä väliltä.

Stuff You Should Know
Viime aikoina olen kuunnellut SYSKiä vähemmän, mutta jos jakson aiheena on jotain erityisen kiinnostavaa, niin toimii kyllä edelleen.
Ohjelma perustuu sille, että kaksi miestä, Josh ja Chuck, selvittävät ja selittävät, miten jokin asia toimii tai mistä siinä on kyse. Miesten tutkimus perustuu käsittääkseni lähinnä netin selailulle, joten joskus mukaan mahtuu myös virheitä. Kovin syvälle aiheisiin ei päästä, mutta joka jaksosta oppii varmasti paljon uutta nippelitietoa.

This American Life
Todellisia human interest storyja. Yksi ohjelma koostuu useasta eri jaksosta, jotka liittyvät jotenkin samaan aiheeseen. Choosing Wrong -ohjelmassa esimerkiksi haastatellaan ensin kirjailijaa siitä, miksi niin monet valitsevat väärän puolison. Sen jälkeen kerrotaan koripalloilijasta, joka vaihtoi ylivoimaisen heittotekniikkansa toiseen, vaikka se huononsi tuloksia. Kolmanneksi ääneen pääsee datajournalisti, joka kertoo, miksi kukaan ei arvannut Trumpin menestystä. Ohjelman päättää lyhyt stand up -osio.

BBC Documentaries
Maailmanpolitiikan arkipäivää + This American Life + BBC

Reply All
Reply All perustuu tutulle amerikkalaiselle podcast-konseptille: pari miestä puhuu rennosti valitusta aiheesta, välillä kuunnellaan toimitettuja pätkiä, joissa haastatellaan asiantuntijoita tai jotain kokeneita ihmisiä. Reply Allin aiheet liittyvät laajasti nettimaailmaan, esim. nettideittailuun, internetin löytäneeseen hasidijuutalaiseen ja pop up -mainoksiin.
Erityissuositus: Neliosainen kertomus On the Inside, joka alkaa tarinana vankilassa blogia kirjoittavasta miehestä ja laajenee käsittelemään amerikkalaista oikeusjärjestelmää. Tämäkin uppoaa varmasti Making a Murderiin koukuttuneille.

Muita suomalaisia suosikkejani:

• Ali ja Husu (Sarja loppui tänä keväänä, syksyllä samalla paikalla alkaa Mahadura&Özberkan, jonka luvataan jatkavan keskustelua moninaisuudesta, mutta tällä kertaa naisnäkökulmasta.)
• Julkinen sana
• Kadonnut
• Roman Schatzin Maamme-kirja
• Maria Pettersson (loppunut vuonna 2013)

Muita englanninkielisiä suosikkejani:

• Radiolab
• Mystery Show
• Call Your Girlfriend

Joko olet löytänyt podcastit? Löytyykö listalta suosikkejasi ja mitä muuta minun pitäisi kuunnella?

Pako Varsovaan

kuva

Silmäilin vähän aikaa sitten artikkelia, joka oli otsikoitu jokseenkin näin: 7 merkkiä, joista tiedät, että sinun tulisi muuttaa pois nykyisestä kotikaupungistasi. Haluaisin lisätä yhden merkin lisää: klikkaat auki jutun, joka kertoo siitä, miksi sinun pitäisi muuttaa pois nykyisestä kotikaupungistasi.

En yleensä ota elämänohjeita huuhaa-artikkeleista, mutta muistanpa silti, että yksi jutussa luetelluista merkeistä oli se, että poistut kaupungista aina kun mahdollista.

Katsotaanpa:

• joulu ja uusivuosi Lissabonissa
• pääsiäinen Riiassa
• vappu ja helatorstai New Yorkissa
• ja seuraavaksi juhannus Varsovassa

Olen viettänyt viime syksystä lähtien jokaisen lomapäivän reissussa.

Tänään otan suunnaksi siis Varsovan. Siellä on yli 30 astetta lämmintä ja mulla on 0 suunnitelmaa.

Yläasteikäisen ennustus (joka ei toteutunut)

Yläasteella sanoin kerran, että haluan olla naimisissa ja perheellinen viimeistään, kun olen 25.

No en ollut (ja hyvä niin).

Näin viime viikonloppuna ystäviäni, joille ennustukseni olen aikoinani todennut ja havainnoin, että vaikka moni meistä ei ole naimisissa, vain yksi on lisääntynyt, kaikkien ura ei kukoista ja puolet meistä asuu vuokralla, niin moni asia on silti muuttunut:

• Illanistujaisissa (tai siis iltapäiväistujaisissa, koska kokoonnuimme iltaseitsemän sijaan jo kolmelta) tarjolla ei ole vain sipsiä, karkkia ja siideriä (nyyttärimeiningillä), vaan suolaista juustopiirasta, raparperipiirakkaa, marjoilla koristeltua juustokakkua, tuoreita hedelmiä, karjalanpiirakoita, mansikoita, kirsikoita...
• Koska kaikki meistä saavat ajaa autoa ja asumme ainakin suunnilleen julkisten liikennevälineiden saavutettavissa, ei tarvitse "hommata kyytiä" tai "olla kuskina" ja istua baarin tai bileiden jälkeen kahta tuntia autossa, että kaikki ystävät saadaan kotikyliinsä. (Tai siis asumme aikalailla eri paikkakunnilla, joten matkaan menee vielä kauemmin, mutta eihän se ole sama.)
• Juominen kiinnostaa siksi, että voi ovelasti vilkuilla, onko joku raskaana.
• Kaikkien poikaystävät ja aviomiehet ovat tosi mukavia. Ei ole ikävä kiusaannuttavaa se-tekstaili-kuukausi-sitten-mulle-meininkiä tai muutenkaan idiootteja teinipoikia.
• Syy sille, että yksi porukasta ei päässyt paikalle, oli häämatka Havaijilla, ei esimerkiksi serkun rippijuhlat tai se, että äiti ei päästänyt.

Ja sitä paitsi todettiin monta kertaa, että 30 on uusi 20, joten onhan tässä vielä aikaa.

Yksin lähtemisestä

Lähden juhannukseksi Varsovaan. Yksin.

Kun melkein kaksi vuotta sitten lensin Hongkongista Pekingiin repussani 30 päivän viisumi ja pari vihkoon raapustettua vinkkiä siitä, mitä tehdä pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimmassa valtiossa, kuvittelin jotenkin, että olin aika kokenut yksin reissaaja. Todellisuudessa olin tehnyt yksin päiväreissuja Tallinnaan, käynyt moikkaamassa ulkomailla asuvia ystäviä ja no, jos se lasketaan, muuttanut kaksi kertaa yksin uuteen maahan.

Toisin sanoen en tiennyt kovinkaan paljoa siitä, mitä seuraavien viikkojen aikana tapahtuisi ja millainen olisin.

Sittemmin olen oppinut, että yksin matkustaminen on välillä maailman parasta ja välillä vähän surkeaa. Ja ettei yksin matkustaminen tarkoita yksin olemista.

Kiinassa opin, että en jaksa viettää kaikkea aikaa satunnaisten tuttavien kanssa, mutta parhaat asiat tapahtuvat kuitenkin yleensä seurassa. Yksin en olisi ikinä pyytänyt aseistettuja kiinalaissotilaita pysäyttämään taksia Tiananmenin aukion laidalla tai kiivennyt 30 asteen helteessä vuorelle katsomaan auringonlaskua ja suostunut ostamaan vesipulloa sääkeskuksen työntekijältä, jotta hän päästäisi meidät aseman katolle. En olisi voinut syödä Pekingin ankkaa tai hot potia.

Toisaalta yksin en olisi joutunut puolityhjään kauppakeskukseen odottelemaan ranskalaisia, jotka aina katosivat johonkin. En olisi varmaankaan matkustanut 11 tuntia ylibuukatussa junassa Pekingistä Xi'aniin, koska joku olisi tajunnut, että reitillä kulkee myös pikajuna. En olisi kävellyt niin montaa katua, lukenut niin montaa kirjaa tai tavannut niin montaa ihmistä.

Vietin joulun aikoihin viikon Lissabonissa.

Päivisin nautin yksin matkustamisesta: Sain muuttaa mieleni ja kääntyä takaisin, jos haluaisin sittenkin ottaa vielä yhden kuvan, ostaa toisen leivoksen tai poiketa symppikseen kahvilaan, vaikka olin juuri tullut toisesta. Sain olla tekemättä suunnitelmia ja tehdä suunnitelmia, joista ei sitten täytynyt pitää kiinni.

Hostellissa yöpymällä säästin rahaa, mutta valitsin sen myös siksi, että tapaisin ihmisiä. Kun se ei sitten tuosta vain tutustunutkaan, tuntui pahalta. Mietin jopa, että vaihtaisin hotelliin, jotta en tuntisi huonoa omaatuntoa siitä, etten kiinnostunut baarikierroksesta tai halunnut viettää koko sateista päivää korttia ja pingistä pelaten. Kuvittelin olevani ainoa, joka haluaa mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa lähteä aamulla aikaisin Sintraan.

Yhtenä iltana sitten rohkaistuin ja pyysin päästä illalliselle lähtevien tyttöjen mukaan. Söimme, joimme viiniä, puhuimme pojista, ulkomailla asumisesta ja ikävästä. Seuraavana aamuna he jatkoivat matkaansa, mutta sinä iltana olimme kavereita.

Reissun viimeisenä iltana katsoin ilotulituksia ja skoolasin lissabonilaisella katolla intialaisen kirurgin, matkaa varten kaksi vuotta säästäneen amerikkalaisen opiskelijan, italialaisen peliartistin, FBI:lle työskentelevän poliisin ja espanjalaisen muusikon kanssa.

Koska olin yksin. Ja yksin en olisi koskaan.

Suosittelen lukemaan aiheesta myös Eeva Kolun ja Vihervaaran Annan kirjoitukset.

Book the tickets already!

Kuvat Kiinasta elokuulta 2014 ja Lissabonista joulukuulta 2015.

Rohkea kuin Tarja

Tein vähän aikaa sitten elämässäni päätöksen, joka joidenkin mukaan oli iso ja rohkea. Itse olin päätöksestäni niin varma, että koin oloni lähinnä helpottuneeksi. Kukaan muukaan ei ole suoranaisesti kyseenalaistanut päätöstäni, mutta moni on silti jotenkin yllättynyt ja kertonut, ettei heistä olisi siihen.

Ja kun ajattelen, että joku vähänkin epäilee päätöstäni, alan itsekin taas epäröidä, vaikka tiedän jo ihan hyvin, että muut vaihtoehdot eivät ole yhtään parempia juuri minulle, yleensä jopa huonompia.

Siksi olenkin huomannut hakevani hyväksyntää ja lisätsemppiä mitä jännemmistä paikoista. Esimerkiksi Instagramista, Iltalehdestä ja tuntemattomien ihmisten kirjoituksista.

Kävelin viime viikolla lempi-iltalenkkiäni ja kuuntelin, kun Tuija Pehkonen haastatteli Tarja Halosta. Kun Halonen alkoi puhua rohkeudesta ja siitä, että asioiden tekemistä ei pidä viivytellä, pysähdyin näköalapaikalle ja ihan vain kuuntelin.

Lapsena minulla oli vaaleansininen lukollinen kirja, johon keräsin kliseisiä sanontoja, julkkisten lausahduksia ja kiiltokuvia. Sittemmin intoni inspiroiviin sanoihin on laantunut, ja koen ne usein oikeastaan aika tyhmiksi. Kunnes pari päivää sitten löysin itseni ottamasta kuvakaappauksia Instagramiin postatuista kannustavista toteamuksista.

Uudeksi suosikkiblogikseni on noussut Visual Diary, jonka kirjoittaja Saara rakastui Lissaboniin, otti tauon vakkarityöstä Helsingissä ja muutti unelmiensa kaupunkiin opiskelemaan. #lifegoals.

Klikkasin jopa uutiseen koko omaisuutensa myyvästä humppilalaisesta Leevistä, koska vaikka en juuri nyt välttämättä haaveile maailmanympärimatkasta (enkä ainakaan haluaisi olla humppilalainen, t. naapurikylän tyttö), niin vapaus kiinnostaa.

Kiinnostaa myös kannustaminen ja tuki. Ollaan kivoja toisillemme!

P.S. Follow my blog with Bloglovin