Kun nökötin Barcelonan lentokentällä yksin tyhjän tavarahihnan äärellä ilman matkalaukkuani, mietin, että lopetan matkustamisen. Oli vain pari viikkoa siitä, kun reppuni oli varastettu brysseliläisessä puistossa ja pari kuukautta siitä, kun selkääni iski Maltalla noidannuoli ja jouduin lentämään kotiin aikaisemmalla lennolla.
Toki tiesin jo siinä tilanteessa, että ajatukseni oli suunnilleen yhtä vakavastiotettava kuin juomista ja juhlimista rakastavien sunnuntaiaamuinen en enää koskaan juo alkoholia, mutta jostain se silti tuli päähäni.
Iltayhdentoista aikaan (kun luulin, että matkalaukkuni on tulossa seuraavalla lennolla ja olisi Barcelonassa sekä siten minulle kuljetettuna ihan tuossa tuokiossa - todellisuudessa jouduin hakemaan matkalaukkuni lentoasemalta itse seuraavana aamuna) kävelin yöpaikkaani, kun satuin sattumalta jonkinlaiselle kukkakauppakadulle.
Koko parin korttelin matkalta jalkakäytävä oli ympäröity kukilla, viherkasveilla ja kimpuilla. Välillä aukesi oviaukkoja, jotka johtivat niihin varsinaisiin liikkeisiin, joista suurin osa oli kiinni. Hengitin syvään, ihailin näkymää ja kelluin siinä raikkaassa ilmassa, lämpimässä illassa.
Mietin, että tuoksujen ja tunteiden takia minä matkustan.
Seuraavan nurkan takana oli käynnissä pieni tapahtuma. Katu oli suljettu liikenteeltä, keskelle oli pystytetty suuri valkoinen katos, jota ympäröi joukko ruokakojuja. Valonauhoin koristellussa katoksessa oli pitkiä pöytiä, joiden ääressä ihmiset illallistivat. Kulmassa joku soitti kitaraa ja viini virtasi. Asetelma muistutti auringonkukkapeltojen ja viikunapuiden ympäröimän keskiranskalaisen pikkukylän kesäjuhlaa, joka on ehkä idyllisimmällä tavalla ranskalaisin tapahtuma, johon olen elämässäni osallistunut.
Vielä hotellini nurkilla ohitin pari terassia, jotka olivat täyttyneet jalkapalloa katsovista ihmisistä. Mietin iltaa albanialaisessa kylässä, jossa oli ainoastaan yksi ravintola/baari/kauppa ja siellä nainen, joka kokkasi syöjille sitä, mitä häntä sattui huvittamaan ja kaapeista löytymään. Sinä iltana tv:stä tuli joku paikallisille tärkeä jalkapallomatsi, jota monet (miehet) kerääntyivät katsomaan kuppilan ruudulta. Kesken pelin sähköt katkesivat, mikä ei pienessä albanialaiskylässä ollut mitenkään erikoista, mutta tuona iltana sai aikaan pettymyksen aallon. Minua ja ystävääni ei haitannut.
Tällaisten ja satojen muiden kokemusten takia minä matkustan. Niin kauan kuin pystyn ja huvittaa.
Post Comment
Lähetä kommentti