Jos käyttäisin Twitteriä

Kesä 2013.

Istuimme ystäväni kanssa iltaa siinä Pitkänsillan Hakaniemen puoleisen ravintolalaivan terassilla ja yllytin ystävääni lukemaan Twitteriäni. Hän kun oli pohtinut Twitteriin liittymistä, kaipasi sparrausta, ja edelläkävijän itseluottamuksella koin parhaaksi esitellä hyvänä esimerkkinä oman tilini, jossa olin julkaissut sellaisia helmiä kuten:

David aloitti, Victoria lopettaa? Oliko tässä kaikessa sittenkin kyse vain Beckhameista? #olympialaiset #lontoo

Ai siksi mäkihyppääjät on niin laihoja, kun ei ole rahaa ruokaan. Auta Miestä Mäessä - #Kansallistalkoot: http://youtu.be/V-wyyOK0-n8

Mietin, miten Lumia 920:n numeroyhdistelmä tuntuu niin tutulta, ja nyt tajusin. Beverly Hills 90210! Poista vain joka toinen numero.

"Paina huulesi tiiviisti hänen suulleen." Cosmo vai viraston pelastussuunnitelma?

Sain tiedon paavin valinnasta ekana Twitterissä. Ehkä valkoinen savu leijailee tänne huomenna. #paavi.

Olin tulessa. Twitter-tulessa.

Pikakelaus syksyyn 2017.

Minulla on edelleen se sama Twitter-tili, jonka viimeisin julkaisu on heinäkuulta 2016. Siinä kehun Joensuuta. Kaikkiaan olen julkaissut 358 twiittiä, mikä on aika vähän, kun tajuaa, että olen liittynyt Twitteriin noin 2 100 päivää sitten.

Tästä voikin päätellä, että Twitter-liekki himmeni tulisen alun jälkeen aika pian. Muistan, että jossain vaiheessa seurasin Tuomas Enbuskea ja Nicholas Kristofia, ja tuntui, etten edes nähnyt muiden twiittejä. Aktiivisuuspiikkeinä loistavat selvästi ne ajat, kun tein gradua, joskus muulloinkin innostuin kuukaudeksi tai pariksi.

Vuosiin mahtuu myös joitakin huippuhetkiä: ainakin ne muutamat viestinvaihdot Kallion kirjaston kanssa ja se kerta, kun Pekka Sauri retwiittasi viestini. Mieleenpainuva oli myös se hetki, kun tajusin twiitanneeni Forssa-vitsin työnantajani, erään valtion viraston, tililtä omani sijaan.

Mutta kaiken kaikkiaan: aika hiljaista on pidellyt.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö minulla mielestäni olisi Twitteriin sopivia ajatuksia, hahaa, ei suinkaan. Todistaakseni tämän olen parin viime viikon ajan kirjoittanut näitä ajatukshelmiä muistiin sen sijaan, että jakaisin ne vain läheisteni iloksi Whatsappissa tai kasvotusten. Joten tässä tulee: jos käyttäisin Twitteriä...

Snäppääminen on muuten kivaa, mutta se näky, kun avaat Snapchatin puhelinta normisti lähellä rintaa pitäen. #alaviistovideo

Tilasin vähän aikaa sitten The Guardianin päivittäisen uutisbriefin. Parasta ja kauheinta siinä on The papers -osiossa julkaistava Sunin päivän pääotsikko.

Katsoin juuri #maastamuuttajat ja nyt veikkaan, että Sasu Salin on seuraava Cheek: äitien ja tytärten suosikki.

Kolmekymppisiin Sasu Salin vetoo siksi, että sen nimi on melkein kuin Saku Salin. #salkkarit #maastamuuttajat

Saanko vanhuuspisteita siitä, että kiinnosti katsoa oman pankin edustajistovaaliehdokkaat ja oli niin paljon tuttuja, etten osannut valita ketä äänestää?

Googlatessani, miksi OP:n vaaleja kutsutaan, ajauduin tähän keskusteluun. Olen onnellinen, että lapsuudessani pikkupaikkakunnalla oli vain sanomalehden Lyhyesti-palsta.

Tajusin just, että Elina Lepomäki ja Laura Huhtasaari ei olekaan sama henkilö!? Pieni Trump-hetki, kun en näemmä osaa erottaa blondeja politiikassa.

(Kuvat Unknown ja Soppakanuuna)

Haluaisin avata leipomon, jossa myytaisiin kaikkia mun suosikkeja ympari maailmaa: karjalanpiirakoita, pastel de natoja, merveilleuxeja, Geisha-suklaata, mantelicroissanteja, unelmatorttua, Dough-donitseja...

Komppaan Juliaihminen-blogin verkostoitumismääritelmää: tutustu kivoihin typpeihin, vietä aikaa, ne etenevät urallaan ja tekevät siistejä juttuja - voilà.

Superhieno musiikkivideo!

Kummityttö antoi päiväkodissa tekemänsä tähtitaivasteoksen, kerroin pitäväni tähtitaivaasta hurjasti. Ja totta puhuin, tänkin videon olen katsonut jo monta kertaa.

Berliiniläinen lääkärini suositteli ehkäisypilleriä nimeltä Swingo.

Lähetin poikaystävälle kerran tän kuvan. Se vastasi: panty party? johon mä vastasin, että let's have a panty party ajatellen että se tarkoittaa sitä että bailaa alkkareissa kotona. Ei tarkoita. Ja poikaystävä tarkoitti party=puolue.

Die Partei on kiinnostava, mut en oo ikinä lukenut siitä lehtijuttuja suomeksi. Ehkä mun pitäis kirjoittaa, kuka ostais ja julkaisis?

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin: jonkun tuntemattoman henkilön Facebook-julkaisusta tai kommentista vahingossa tykkääminen.

Taas se aika vuodesta, kun en vain pysty pesemään käsiäni ilman että jään huljuttelemaan niitä lämpimän veden alla.

No niin, mitä mieltä? Pitäisikö palata Twitteriin?

Berliini oli unelma

Tänään aamulla sen tajusin: Berliini ei ole enää unelmani.

Oli pitkästä aikaa aurinkoinen aamu, asteitakin melkein +10, kun hymy naamalla pyöräilin töihin. Olin juuri liittynyt stadionin parkkipaikalta tulevalta autotieltä pyöräväylälle, kun yhtäkkiä punatakkinen mies kääntyi omalla pyörällään jalkakäytävältä minun eteeni - krätz. Mitään vakavaa ei sattunut: mies kolautti pyöränsä takarenkaaseeni, takaa tulijat pääsivät sujahtamaan ohi, ja kun pysähdyttyäni käännyin katsomaan, heilutteli mies närkästyneesti kättään ja huuteli jotain pyöräväylän ja autotien väliseltä nurmikaistaleelta.

Minun ensimmäinen ajatukseni oli: haluan jo lähteä Berliinistä. (Toinen oli, että teinkö minä tilanteessa jotain väärin ja kolmas, että onko aamutyömatkalaisten pakko olla niin hiton kireitä.)

Olen haaveillut Berliinissä asumisesta lähes koko aikuisikäni. Ennen kuin olin edes käynyt koko kaupungissa, rinnassani sykähti, kun kuulin jonkun muuttavan Berliiniin. Muistan elävästi eräänkin tilanteen etutöölöläisen asunnon ulko-ovelta, kun kaverini kaverit kertoivat kesäsuunnitelmistaan elää taiteilijaelämää Berliiinissä - minäkin haluan joskus, ajattelin. Syksyllä 2014 muutto tuli ensimmäistä kertaa lähelle: olin lopettanut työt ja pakannut tavarani Hongkongissa, edessä oli kuukauden reppureissu Kiinassa, jonka suurena tavoitteena oli saada jonkinlainen selvyys sille, mitä seuraavaksi elämässäni teen. Gradun kirjoittaminen Berliinissä oli vaihtoehtolistan top-kolmosessa, sillä kertaa Hongkong kuitenkin voitti.

On minulla ollut muitakin unelmia, jotka eivät ole sellaisia enää. Teini-ikäisenä unelmoin perustavani perheen aika nuorena, ehkä 25-vuotiaana. Abivuonna haaveilin, että opiskelijakämppääni hankin sitten sellaisen Ikean metallisen kaapin, jollaisia myytiin ainakin 2000-luvun alussa. En koe, että kumpikaan näistä olisi toteutumaton unelma - ne vain lakkasivat olemasta.

Berliinillä on silti ja tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Se on ainoa kaupunki, jonne olen muuttanut ihan vain kaupungin itsensä takia: ensimmäisellä kerralla minua eivät odottaneet täällä opiskelut, työt tai ihmissuhteet. Olen aina halunnut asua Berliinissä oli suurin syy muutolleni.

Unelma ei loppunut siihen, että Berliini olisi tuottanut minulle pettymyksen. Päinvastoin: Olen elänyt täällä hyvää elämää - sellaista joka saa iloisesti yllättymään siitä, että oikeasti asun täällä. Tänäänkin.

Olen pyöräillyt ihan himona, kolunnut taidenäyttelyitä ja istunut tuntikausia kahviloissa joista melkein jokainen on suositteluni arvoinen. Tutustunut ihmisiin, hymyillyt, ihastunut, turhastunut ja innostunut. Olen polleana ojentanut saksalaisen sairasvakuutuskorttini lääkärin vastaanotolla ja tuntenut olevani kunnon veroja maksava kansalainen.

Kun Laura kerran on päässyt Berliiniin, niin ei hän kyllä sieltä mihinkään Englantiin muuta, oli poikaystäväni veli todennut äidilleen, kun parisuhteemme oli ilmeisesti ollut puheenaiheena.

Mutta katsos Alex, en tiedä sinusta, mutta minun unelmani venyvät, muuttuvat ja kasvavat - ihan kuin minäkin. Berliini on, oli ja tulee aina olemaan wunderbar, kuten sinäkin hyvin tiedät, mutta on paljon muitakin paikkoja ja asioita, jotka aiheuttavat sydämentykytyksiä.

Berliini oli unelmani - nyt sen tilalla on jotain muuta.

Asioita, joista haaveilen työpäivän aikana

...mutta joita en kuitenkaan tee töiden jälkeen.

• Joogaaminen pinkillä joogamatollani
• Terveellisten kasvisruokien kokkaaminen ja niiden pakkaaminen seuraavan päivän lounaaksi
• Kylpeminen, mitä varten olen jo ostanut kahta erilaista kylpysuolaa ja jopa googlannut, miten kylpysuolaa käytetään (jos sinäkin olet miettinyt samaa, niin voin kertoa: kaada veteen, sekoita)
• Lenkkeily podcasteja kuunnellen
• Englannin sanavarastoni tietoinen kasvattaminen vaikkapa jonkun kivan appsin tai kauniin vihon motivoimana (lue: kauniiden vihkojen ostaminen)
• Romaanien lukeminen
• Sen selvittäminen, että kuuluuko pyöräni lamppu huoltotakuuseen
• Hammaslääkäriajan varaaminen
• Pitkien viestien kirjoittaminen ystäville ympäri maailmaa
• Saumattoman villapaitaohjeen etsiminen
• Töiden hakeminen tai ainakin sen miettiminen, että mitä haluaisin seuraavaksi tehdä
• Pitkien viestien lähettäminen ystäville
• Koko vartalon rasvaaminen suihkun jälkeen
• Juliaihmisen uraneliökentän tekeminen
• Kodin ikkunoiden peseminen (kumma kun illalla pimeässä tämä ei enää kiinnosta)
• Sen nettisivun etsiminen, jossa voi vertailla, millaisella palkalla saa millaisen elintason eri kaupungeissa
• Kahden villapaidan ja yhden villasukkaparin nukan leikkaaminen kynsisaksilla
• Tämän blogin kirjoittaminen

Asioita, joita ihan oikeasti teen töiden jälkeen ovat ruokakaupassa käyminen (voisin käydä vaikka joka ilta! onneksi lähi-Reweni on iltaisin auki puoli kahteentoista), Netflixin tuijottaminen, pyykin peseminen (<3) ja villasukkien neulominen.

Miten sun marraskuu menee? Pelaatko esimeriksi Topin kanssa kellarilla ristinollaa päivin, öin? 

Ajatuksia Suomesta parin viinilasillisen jälkeen

Olin viime viikonlopun ja pari päivää päälle Suomessa. Se oli ihanaa, hauskaa ja rentouttavaa, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ehkä koskaan, en miettinyt, että voisinko tai haluaisinko asua siellä.

(Nyt kun kirjoitan tätä, niin mietin sitä tietenkin vähän, ja vastaus on, että totta kai voisin.)

Mutta sen viisi päivää katselin Suomea tavallaan ulkopuolisen silmin. Ensimmäistä kertaa tuntui, että olin Suomessa oikeasti lomalla enkä suorittamassa Suomi-listaani (Suomi-lista on kokoelma asioista, joita haluan Suomessa ollessani ostaa, syödä, tehdä tai nähdä, sellaisia kuin d-vitamiini, Fazerin uusi suklaalaku, Ankallisgalleria Ateneumissa, kummitytön joulukalenteri ja Yes Yes Yes), näkemässä mahdollisimman paljon perhettä, sukulaisia ja ystäviä muutamassa päivässä ja hoitamassa asioita. Vaan lomailemassa niin paljon kuin kotimaassa nyt voi lomailla (eli yleensä vähemmän kuin jossain muualla).

Loma-Laura huomasi, että Helsingissä on uusia ratikkalinjoja ja vanhoilla erilaisia reittejä. Cappuccino maksoi yhtäkkiä yli kolme euroa, enkä lähimaksua käyttäessäni aina tajunnut että mihin korttini asettaisin. Sekoiluni tuntui ihan luonnolliselta, koska eihän lomalaisen tarvitse tietää, miten asiat toimivat. Kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa myyjät puhuivat joskus englantia enkä viitsinyt vaihtaa Suomeen, vaikka poikaystäväni ei olisi enää ollut lähimaillakaan. Nautin lumesta ja pienestä pakkasesta ajattelematta pimeyttä ja liukkaita teitä ja märkää loskaa, ja aamupalaksi söin voissa pyöriteltyjä karjalanpiirakoita ja uutuussuklaapatukoita miettimättä vihanneksia tai pilatesta.

Lomalöllöilin vain menemään.

Ulkomailla asuessa helposti ajattelee, että Suomi on ihana satumaa. Sellainen, jossa kesällä paistaa aina aurinko ja talvella on aina lunta, mietimme perjantaina-iltana täällä Berliinissä, kun kävin viinillä parin suomalaisen mimmin kanssa.

Puimme tosin myös Helsingin kalleutta ja sitä, miten Suomessa aina vähän yllättyy, jos tuntemattomat ihmiset ovat avuliaita. Ja siis miksi ihmeessä suomalaiset aina noudattavat kaikkia tyhmiäkin sääntöjä, ottais vähän rennommin niin kuin Berliinissä, jossa esimerkiksi baaritupakoinnin kielto ei onnistunut ihan vain siksi, että ravintoloitsijat eivät ottaneet sääntöä vakavasti. (Ystävät, koittakaa kestää mun vertailua, jos joudutte sitä kuuntelemaan.) Tulin siihen johtopäätökseen, että vielä en ole yksi ulkomailla asuvista Suomi-romantisoijista, mutta ehkä kuitenkin matkalla sellaiseksi.

Ja tässä on aika hyvä olla.

Pokkana valitsen sekä koti- että asuinmaastani ne hyvät puolet. Konkreettisena esimerkkinä ostan kosmetiikasta Suomesta tuttua ja turvallista Lumenea, mutta uutta ja jännää luonnoskosmetiikkaa testaan Saksassa, missä se on edullista ja helposti saatavilla. Suomessa käydessäni vedän navan täyteen lohta ja karjalanpiirakoita, mutta aasialaisissa ravintoloissa käyn siellä, missä se on halvempaa ja aidompaa. Koen, ettei minun tarvitse ymmärtää Saksan vaalisysteemiä, mutta kaikista Suomen takakonttikohuistakaan ei tarvitse muodostaa mielipidettä. Jos joku Suomi-homma nolottaa, kerron että siksi en asukaan Suomessa. Jos Saksassa taas joku ärsyttää, niin korostan ylpeästi suomalaisuuttani.

Suomi on minulle myös sellainen varasuunnitelma. Uskottelen, että mikäli kaikki yritykset, haaveet ja säädöt muualla menevät pieleen, voin aina palata tuttuun Suomeen, saada kivan työpaikan, pyöräillä keskiviikkoiltaisin kansalaisopiston pilatestunnille ja leikkiä siskontyttöjeni kanssa viikonloppuisin. Järki-minä tietää, ettei se varmaankaan olisi oikeasti niin helppoa, mutta antakaa minun uskoa.

Tämän kirjoituksen pointti taisi hukkua niihin viinilasillisiin, mutta sellaista mietin, että olen kai aika onnekas ja onnellinen. Ja sitäkin, että Suomi on ihan mahtava paikka, vaikka en juuri nyt siellä haluaisikaan asua. Niistä parista viinilasillisesta maksoin Berliinissä alle vitosen, sanonpahan vaan.

Vielä lopuksi: Hyvää isänpäivää kaikille isille tai sellaisiksi itsensä tunteville, mutta etenkin tietty mun omalle! Vaikka Suomi olisikin mielestäni ihan pyllystä, niin lupaan, että tulisin silti käymään siellä perheeni takia.

Marraskuun alun perinteinen katsaus

Ensi marraskuusta ei ole hajuakaan, mutta en tiedä, yllätynkö paljon mistään,

kirjoitin vuosi sitten.

Ja oikeassa olin, sillä enpä olisi vuosi sitten uskonut olevani tässä, oikeastaan aikalailla siinä, missä vuosi sitten toivoin olevani. Eikä silti kauheasti yllätä.

Viime marraskuusta tuntuu olevan ikuisuus, mikä on varmaan hyvä merkki siitä, että 12 kuukaudessa on tapahtunut hurjasti. Muistan kyllä ne vuoden takaiset fiilikset, tunteen siitä että elämäni on taas menossa johonkin. Jännitti ja innosti. Ja sitten mentiin.

Ilmeisesti marraskuusta on muodostunutunut elämääni jonkinlainen Suurten Muutosten kuukausi, koska paikalleni en ole jäämässä tänäkään vuonna.

• Mulla oli taas synttärit, joita juhlin viiden päivän Suomen-lomalla. Synttäriaamunani heräsin helsinkiläisestä hotellihuoneesta suosikki-ihmiseni vierestä, söin aamupalalla kolme karjalanpiirakkaa, ostin laukun englanniksi (koska en kehdannut kertoa kohteliaalle myyjälle, että puhun kyllä suomea), kävin kahvilla, pussailin lentokentällä ja lensin kotiin Berliiniin.
• Tällä kertaa en aloita marraskuussa uutta työtä, mutta uuden työsopimuksen sentään. Työn sijainti -kohdassa lukee joustava.
• Heitin itselleni somehaasteen, minkä seurauksena snäppäilen ensi viikon entisen ainejärjestöni Snapchat-tilillä like it's 2016.
• Muutan Englantiin. Tai siis melko varmasti muutan, koska juuri mitään konkreettista en vielä ole tämän eteen tehnyt. Maana se on minulle uusi, mutta toisaalta muutto on paluu menneisyyteen. Ihan kaikilla hyvillä tavoilla.
• Koska tämä marraskuu tulee siis taas kerran olemaan viimeiseni Berliinissä, olen klikkaillut Facebookissa Interested useampaankin tapahtumaan ja kulttuuririentoon. Ensimmäiset joulumarkkinatkin avautuvat jo marraskuussa, joten kun en ole näyttelyissä, ensi-illoissa, esityksissä tai lukuilloissa, voi minut löytää glühwein-muki kädessä kiertelemässä toreja.

Ensi marraskuusta ei ole taaskaan tietoakaan, mutta aika varmaksi voisin veikata ainakin maan, jossa silloin asun. Sitten taas jos löydänkin itseni muualta, niin en varmaan ylläty siitäkään.

Minä ja kahvilat

Lukiossa meillä oli tapana joskus hyppytunneilla tai koulun jälkeen mennä yhteen pikkukaupungin harvoista kahviloista. Suosikkiamme, sitä torin laidalla sijaitsevaa, pyörittivät keski-ikäiset naiset, jotka leipoivat herkullista juustokakkua ja antoivat levittää koulukirjat pöydille. Kiitos minut kahviloihin kutsuneen ystäväni ja Gilmoren tyttöjen, noihin aikoihin opin rakastamaan kahviloissa lorvimista.

Opiskeluaikoina opettelin juomaan kahvia, koska teen tilaaminen tuntui rahantuhlaukselta. Vietin tuntikausia Unicafen kahviloissa, Kaisaniemen Wayne's Coffeessa, Sokoksen Coffee Housessa, Lasipalatsin Javassa ja Kluuvikadun Robert's Coffeessa. Opiskelin, luin kirjoja, sain ystäviä, suunnittelin ryhmätöitä, kävin treffeillä, elin ja unelmoin.

Noiden vuosien jälkeen olen etsinyt suosikkikahvilani Tartossa, Jyväskylässä, Hongkongissa, Lillessä, Brysselissä ja nyt Berliinissä. Reissuilla tutkin, missä kahviloissa Instagram-kansa viettää aikaansa ja merkkaan ne Google Mapsiin. (Vasta pari viikkoa sitten opin myös, miten Google Mapsissa saa kartalle kaikki lähialueen kahvilat käyttämällä hakua coffee shop nearby ja sitten valitsemalla Search this area.) Kun nyt käyn Helsingissä, yritän aina ehtiä johonkin minulle uuteen kahvilaan. Tällä hetkellä listalla ovat muun muassa Café DaJa, Frangipani, Buongiorno Caffe, Paulig Kulma ja Robert's Coffee Jugend.

Tästä huolimatta suhtautumiseni kahviin on aika välinpitämätön, mitään muuta tilaan hyvin harvoin. Syksyllä elän tosin lyhyen kaakaokauden, joka loppuu hyvissä ajoin ennen joulua, kun makeus ja juomien harmittava vetisyys alkaa kyllästyttää.

Mutta kahvilat - niitä minä rakastan. Rakastan niiden tunnelmaa, rakastan niiden sisustusta, rakastan ihmisten katselua. Rakastan sitä, että kahviloihin on helppo mennä yksin kirjan tai tietokoneen kanssa. Sinne on helppo mennä myös yhdessä, mutta silti ei ole pakko koko ajan jutella. Seuralaisenkin kanssa kahviloissa voi selailla lehtiä, lukea kirjaa tai tehdä töitä. Rakastan sitä, että tunnen olevani kaltaisteni seurassa - voin luottaa siihen, että naapuripöydässä konettaan naputteleva tyyppi ihan oikeasti katsoo läppärini perään, kun itse käyn vessassa.

Tätä, niin kuin suurta osaa tämän blogin muistakin postauksista, kirjoitan kahvilan ikkunapöydässä. Seinällä lukee valokaapelilla but first, coffee ja vieressäni on juomakuppi koirille. Pöydällä läppäri, puhelin, pieni vesilasi ja flat white, 2,70 euroa.

En osaa oikein eritellä, mikä kaikki Berliinistä tekee mielestäni niin ihanan (tai siis osaan toki mainita monia asioita, kuten pyöräilyn, rentouden, erityyliset kaupunginosat, puistot ja vesi, matalan kynnyksen ravintolat ja tapahtumat, hintataso…), mutta osan Berliini-rakkaudestani laitan juuri tällaisten kahviloiden piikkiin. Jos sinäkin haluat etsiä Berliini-hurmaa hyvästä kahvikupillisesta, käy vaikkapa näissä:

Milch Halle, Auguststr. 50, Mitte - Hyvää kahvia, hyvä wifi ja aurinkoisia istumapaikkoja ulkona (kadun kummallakin puolella). Sisällä on suuri communal-pöytä, jonka ääreltä löytyy melkein aina tilaa yhdelle . Täältä löytyy myös se mainitsemani but first, coffee -valoputkihässäkkä.

East & Eden, Torstr. 141, Mitte - Pisteitä etenkin vaikuttavasta huonekorkeudesta ja kasveista niin sisällä kuin terassillakin. Nopea wifi, jota voi käyttää vain tunnin päivässä. Listalla kaikki hipsterkahvilan vakkarit: avokadoleipä, granola, kuivakakkuja...

Oslo Kaffebar, Eichendorffstr. 13, Mitte - Täälläkin on suuri pöytä, joka on lähinnä läppäriväen kansoittama. Koska hyvä netti ja työskentelyn salliva ilmapiiri.

Nothaft Seidel Café, Schönhauser Allee 43A, Prenzlauer Berg - Koruton paikka, joka tarjoilee muovikelmuun käärittyjä kakkupaloja (esim. pinaatista tai punajuuresta tehtyjä, itse olen maistanut vain suklaata). Betoniseinistä huolimatta kahvilassa on lämmin tunnelma.

Bonanza Coffee Heroes, Oderberger Str. 35, Prenzlauer Berg - Kahvisankarit todellakin keskittyvät itse kahviin, pidempään oleiluun tästä paikasta ei ehkä ole. Ulos puupenkeille mahtuu myös aurinkoisena sunnuntaina, vaikka paikka onkin ihan Mauerparkin vieressä, testattu on.

Milch & Zucker, Oranienstr. 37, Kreuzberg - Täällä kohtaavat macbook-kansa ja alueen turkkilaisäijät. Edellinen ryhmä istuu kahvilan takaosassa, jälkimmäiset ulkona. Lounasaikaan töiden teko on kielletty.

Fräulein Wild, Dresdener Str. 13, Kreuzberg - Sisustukseltaan romanttisempi ja söpömpi kuin moni muu (kahvilassa on jopa sohva!). Täällä tekee mieli tilata pelkän kahvin lisäksi kakkua tai vaikka bagel.

Cuccuma, Zossener Str. 34, Kreuzberg - Tämä kahvila sijaitsi mun edellisen Berliini-kodin lähellä, joten paikasta tuli yksi vakkareistani. Jos on aikaisin liikenteessä tai hyvä tuuri, voi koneineen saada paikan parvelta. Yläkerran takahuoneesta löytyy myös upottavia sohvia juoruiluun ja kaakaon kittaamiseen.

KAFFEEBAR, Graefestr. 8, Kreuzkölln (Kreuzberg/Neukölln) - KAFFEEBAR sijaitsee yhdellä suosikkikaduistani. Perustyylikäs paikka tyylikkäine työntekijöineen ja asiakkaineen.

Populus Coffee, Maybachufer 20, Kreuzkölln - Suomalaisten omistama paikka. Mahtava kesäsijainti kanaalin varrella, sisällä en ole koskaan istunut, mutta muistaakseni paikka on enemmän tuoli- kuin sohvatyylinen.

Katie's Blue Cat, Friedelstr. 31, Kreuzkölln - Pieni paikka, joka on kuuluisa bageleistaan. En ehkä kehtaisi varata pöytää koneellani, mutta kaverin tai kirjan kanssa suosittelen. Jos ei mahdu sisälle, niin ihan lähistöllä on paljon samantyylisiä kahviloita.

Café bRICK, Lenaustr. 1, Kreuzkölln - Piristää värikkyydellään. Vakkarit, kuten kasvit ja terassipenkki, löytyvät kuitenkin täältäkin.

ESPERA Cafébar, Sonnenallee 35, Kreuzkölln - Ikkunapaikalta on upea mahdollisuus Neuköllnin elämänmenon tarkkailuun. Tuoleja ja penkkejä, ei sohvia täälläkään.
Geschwister Nothaft Cafe, Schwarzastraße 9, Neukölln - Pinkkiseinäinen Prenzlauer Bergin sisaruskahvilaansa isompi paikka. Todellista Instagram-materiaalia!

Hyviä kahvihetkiä!

(Kahvihetkistä puheen ollen, suosittelen Kahvihetkiä maailmalla -podcastia, jonka jokaisessa jaksossa Ranskassa asuvat Lilli ja Helena haastattelevat suomalaismimmejä ympäri maailmaa. Pari viikkoa sitten Kabul-ajoistaan kertoi upea ja rohkea ystäväni Sini.)