Tulin juuri elämäni ensimmäiseltä hot jooga -tunnilta, enkä kestä miten ihanaa se oli. Jännitin etukäteen hikoilevani lammikoita ja suunnilleen pyörtyväni kuumuuteen, mutta kevyehkö joogatunti 37-asteisessa pumpattavassa kotelossa olikin ehkä parasta, mihin tämän alkuillan pystyin käyttämään. Ahdistavan kuuman sijaan tilassa oli juuri sellainen ihana lämpötila, josta olen viime viikkoina haaveillut.
Tammikuu on nimittäin alkanut aika kovalla ikävällä lämpöön ja aurinkoon.
Ikävä iski esimerkiksi perjantai-iltana, kun puolijuoksin varpaat kohmeessa kotiin kaveriporukan illanvietosta (pelasimme korttia jälkkäribaarissa, villiä elämää) ja aloin ääneen pohdiskella: Mikä muka on parempaa talvella kuin kesällä?
Mukanani oli onneksi kuivavarpainen ja positiivinen seuralainen (tähän sydämiä, koska positiiviset ihmiset ansaitsevat niitä ekstrapaljon), joka alkoi heti luetella: laskettelu Alpeilla, lumi, takkatuli...
Harmi vain, että hän olisi voinut sanoa vaikka suklaan syömisen, lautapelit tai tuntikausien kahviloissa lorvailun lämpimän kaakaokupin ja hyvän kirjan kanssa, mutta siinä hetkessä ei se olisi auttanut.
Koska ikävä.
Ikävä palmupuiden katveeseen syömään tuoreita hedelmiä, hikisenä ja hiukset pörröisenä.
Ikävä heiluttelemaan varpaita sandaaleissa ja tuntemaan lämpimän pinnan jalkapohjissa.
Ikävä sitä tunnetta, kun lämpö velloo ja ympäröi ihan koko kropan.
Ikävä sitä, kun vihdoin pääsee varjoon istumaan ja silti on lämmin. Tai kun tuuli viilentää, mutta ei pätkääkään kylmää.
Ikävä rusketusrajoja ja aurinkolaseja.
Ikävä vaikka näihin maisemiin, joihin tasan kolme vuotta sitten pakenimme Hongkongin talvea.
Olen ihminen, jonka jaksamiseen ja mielialaan auringonvalo ja sen määrä vaikuttavat. Talvella keskiyömäiseen pimeään herätessä aamut tuntuvat epäreiluilta unessa vietettyjen tuntien määrästä huolimatta, kun taas kesällä viipotan vaivatta alle seitsemän tunnin unilla. Viikonloppuaamuisin minulla on tapana hiippailla jo aikaisin avaamaan pimennysverhot, pujahdan takaisin sänkyyn ja parinkymmenen minuutin (tai parin tunnin) päästä herään uudestaan lempeään luonnonvaloon. Valossa päivä alkaa paremmin.
Lämpö rentouttaa hartiani ja aurinko saa minut hymyilemään. Talviaurinkokin saa, mutta samalla se tekee sormistani valkoiset ja kipristää varpaani.
Tiedostan tämän ominaisuuteni, ja suomalaisen pakkomielteisesti pyrinkin imemään itseeni jokaisen mahdollisen auringonsäteen ryntäämällä ulos (tai ikkunan ääreen) sinisen taivaan pilkahtaessa. Englannissa olen löytänyt itseni monena päivänä tekemässä töitä makuuhuoneemme lattialla suuren erkkeri-ikkunan eteen asetetun rahin päällä, koska spotti on aamupäivisin asuntomme aurinkoisin.
Lämpökaipuu iski ehkä juuri nyt siksi, että tiedän, etten ihan hetkeen pysty lennähtämään tropiikkiin mutta kesästä on jo ikuisuus. Olin myös jotenkin kuvitellut, että välipäivinäkin eteläisessä Ranskassa paistaisi aurinko. Ei aina, eikä lämpimästi, mutta uskoin kuitenkin pystyväni vetäisemään edes yhden nopean espresson aurinkoisella terassilla untuvatakki päällä. Harmaa ja sateinen kaksiviikkoinen Ranskassa ei ihan täyttänyt lomatarpeitani, vaikka noin muuten olikin oikein onnistunut.
Lämpö- ja aurinkovajaus, diagnosoin itselleni.
(Jotain tekemistä asian kanssa saattaa olla myös sillä, että Instagram-kavereistani noin kolmannes tuntuu olevan parhaillaan Aasiassa.)
Onneksi välillä kuitenkin paistaa aurinko, sillä sellaisina päivinä saan tehtyä kaikenlaisia suunnitelmia, joilla kukistan talviangstini ja kaukokaipuuni.
Hot jooga toi tropiikin tähän päivään (ja kahden viikon testijaksoa on onneksi vielä rutkasti jäljellä), mutta on minulla muitakin kortteja hihassani.
Heti seuraavaksi aion ainakin sijoittaa laadukkaisiin vedenpitäviin kenkiin. Hyvästi kylmät varpaat ja niiden levittämät negatiiviset ajatukset!
Viikonlopuksi taas etsiskelen jonkinlaista spa/uimahalli-kokemusta. Lämmin allas ja sauna kiinnostaisivat, niiden jälkeen voisi juoda vaikka jonkun värikkään drinkin ja pyytää siihen ekstra-aurinkovarjon.
Tänään aamu aukeni niin harmaana, että kaivoin pitkästä aikaa D-vitamiinipurkin esille. Aamupalalla katoin itselleni kunnon hedelmävalikoiman - esimerkiksi appelsiinien, granaattiomenoiden ja kiivien sesonki on juuri nyt.
Ja kun huomenna sen auringon pitäisi iltapäivällä pilkahtaa, minä etsin aurinkoisen seinän, suljen silmäni, käännän kasvoni aurinkoon ja kuvittelen palmuja ja merta.
Post Comment
Lähetä kommentti