Keksikää poikaystävälleni lempinimi

6.1.2018

Poikaystävälläni on minulle hurjan hyvä lempinimi: se on helppo lausua, siihen liittyy omia mutta myös laajemmalle levinneitä vitsejä, sanana se on ihan normaali ja asiana tulee arjessa vastaan melkein päivittäin. Lempinimeen liittyy tietenkin myös taustatarina. (Tosin kun vähän aikaa sitten muistelin kyseistä tarinaa, niin kävikin ilmi, että mies oli täysin unohtanut koko kolmisen vuotta sitten kuullun kertomuksen, vaikka kyse on niinkin merkittävästä kuin ala-asteen viikoittaisen luovuustunnin jatkonäytelmästä kavereideni kanssa.) Muutama kuukausi sitten tämä lempinimi sai myös oman emojinsa, mikä tällaisessa 2010-luvun entisessä etäsuhteessa on tietenkin ihan must.

Parisuhteemme tasa-arvon vuoksi olenkin yrittänyt jo jonkin aikaa keksiä myös sille toiselle puoliskolle lempinimeä, koska oikean nimen käyttäminen kuulostaa kaverilta (tai miehen vanhemmilta, jos joskus innostun lisäämään nimeen sen toisen osan, josta vain harva tietää; kolmannen nimen lisääminen taas saa mieheni kuulostamaan naiselta, koska en pysty uskomaan että italialainen Michele ei muka olisi kuin Michelle josta on unohtunut yksi l), eikä koko nimitysosan poisjättäminenkään varsinaisesti viestitä välittämisestä.

Mutta hitto kun on vaikeaa.

Tässä muutama nimi, joita olen testaillut.

Heater/radiator

Tämä juontaa alkunsa suhteemme alkuaikoihin, jolloin haimme lohtua toisistamme Hongkongin lämmittämättömässä talvessa, jossa lämpötila laski jopa +6 asteeseen. (Okei, vähän suomalaista naurattaa, mutta muistelen vieläkin hytisten niitä viikkoja, kun pyyhe ei koskaan kuivanut, patja ja reppu homehtuivat ja lämmittelemään pääsi ainoastaan töihin, kirjastoon tai pikkuravintoloiden kuumankosteiden muovioviverhojen taakse.)

Minä olin lähinnä varpaideni takia ice tai ice cube, poikkikseni taas heater/radiator. Tähän nimeen liittyy kuitenkin se ongelma, että olemme siirtyneet suhteessamme jo aikapäiviä sitten eteenpäin, joten alkuaikoihin palaaminen tuntuisi vähän hassulta.


Cabbage

Tämä on vähän väkisin tehty väännös siitä minun nerokkaasta lempinimestäni. Lisäksi cabbage on työläs lausua eikä sillä ole emojia. Ei jatkoon.

Joku w:llä, v:llä tai f:llä alkava

En nyt yhtään muista mikä tämä oli, mutta nimi hylättiin aikalailla kättelyssä, koska kantahämäläiselle w:n, v:n ja f:n lausuminen sekoittamatta niitä toisiinsa on käytännössä mahdotonta. (Eikä asialle pysty tekemään mitään, koska Tammelasta ollaan poijaat ja niillä mennään mitkä on syntymässä annettu.)

Pingviini

Yhtenä iltana kävin epätoivoissani läpi puhelimeni emojivalikoimaa, ja harkitsin hetken alkavani kutsua poikaystävää pingviiniksi, koska se oli niin söpö (huomattavasti söpömpi tosin googlen emojivalikoimassa kuin puhelimessani). Skypessäkin on muuten suloinen villahuivikaulainen pingviini, joka lentopussaa sydämiä. (Siellä on muutenkin hauskoja liikkuvia emojeja, joita tykkään lähetellä poikaystävälleni odotellessani kollegoita Skype-palavereihin. Nyt kun mietin, niin saan näihin tosi harvoin mitään vastausta, viimeksi maanantaina olen näemmä lähettänyt marakasseja soittavan mummon, emmekä ole sen jälkeen pitäneet Skypessä minkäänlaista yhteyttä.)


Baklava

Poikaystäväni haluaa hoitaa ruokakauppaostokset melkein aina Lidlissä siinä toivossa, että ketju olisi palauttanut valikoimiinsa himoitsemansa baklava-laatikon. Jossain vaiheessa baklavoista puhuttiin taloudessamme niin paljon, usein ja kiintyneesti, että siirsin nimen poikaystävälleni. Kehitin jopa nerokkaan emojiyhdistelmän: takaisinpäin osoittava nuoli (back) + purkautuva tulivuori (lava). Poikkis ei jostain syystä kuitenkaan syttynyt nimelle yhtä paljon kuin itse tuotteelle.

Mate

Viime aikoina olemme yrittäneet tsempata brittienglannin kanssa, minkä seurauksena olen alkanut kutsua poikaystävää hellittelynimellä mate. Jostain syystä I miss you, mate! ei kuitenkaan saa vastaukseksi punaposkista pusuemojia.

Nimittelyn kohde rauhoittelee, että kyllä se sieltä tulee jos on tullakseen, mutta koska hän ei puhu suomea, niin kehtaan huudella neuvoja täällä. Jonkinlaista epätoivoa tosin on ehkä aistittavissa, sillä hyväksyttäessäni tämän jutun kuvia miekkosella hän keksi itselleen mielestään täydellisen lempinimen: seitsemän. Koska se on mun lempinumero suomeksi (hän muistaa neljä numeroa: yksi, kaksi, kolme, seitsemän) ja siinä on man, kuuluvat perustelut. Pitää kai ottaa seuraavaksi testiin.
Post Comment
Lähetä kommentti