Olen kahden viimeisen vuoden aikana asunut viidessä maassa vähintään pari kuukautta. Joitakin maasta toiseen hyppely ihmetyttää, toisten mielestä on rohkeaa.
Todellisuudessa se on ollut yhtä säätöä.
Näiden parin vuoden aikana olen jonottanut virastoissa ja täyttänyt lomakkeita enemmän kuin koskaan. Usein olen ollut ihan hukassa ja oppinut pyytämään apua. En siis todellakaan kehtaisi neuvoa, miten rekisteröidytään ranskalaiseen sairasvakuutussysteemiin tai täytetään saksalainen veroilmoitus. (Tai no, on minulla yksi neuvo: Älä epäröi pyytää apua ja kysyä neuvoa.)
Mutta joitakin käytännön vinkkejä olen sentään hihoihini kerännyt. Alla viisi asiaa, jotka kannattaa uuteen maahan muuttaessa selvittää, ja bonuksena vielä se mielestäni kaikkein tärkein.
Miten tuttavia ja asiakaspalvelijoita tervehditään?
Kielen osaaminen noin niin kuin yleensäkin tietenkin helpottaa sopeutumista hurjasti, mutta varaudu siihen, ettet koulukielitaidon perusteella välttämättä osaa kuitenkaan tervehtiä uudessa asuinpaikassasi. Ranskassa meni viikkoja ennen kuin koko kaupan kassalla lausuttava hyvästelylitania (merci, bonne journée/soirée, au revoir) tuli suustani jokseenkin luontevasti. Berliinissä koulusta tuttu tschüss vaihtui nopeasti tschauhun, täällä Englannin keskiosissa taas yritän totutella hiyaan ja you allrightiin, joista jälkimmäinen aiheuttaa vieläkin välillä hämmennystä, kun alan pohtia, että miksei muka olisi.
Nykyään myös huudan moikat ja hyvästit lähes mihin tahansa tilaan saapuessani tai sieltä lähtiessäni - mieluummin vähän liian kohtelias kuin töykeä juntti.
Nykyään myös huudan moikat ja hyvästit lähes mihin tahansa tilaan saapuessani tai sieltä lähtiessäni - mieluummin vähän liian kohtelias kuin töykeä juntti.
Toinen juttu on sitten se, miten tervehditään tuttuja tai työkavereita. Pitäisikö kätellä, halata vai poskipussata tai riittäisikö pelkkä nyökkäys? Pakko myöntää, että kahdeksan Ranskan-kuukauden aikana en päässyt kunnolla jyvälle poskipusuetiketistä, vaan tyydyin yleensä odottamaan muiden aloitetta. Sen tosin opin, että jokaikinen porukasta tervehditään vähintään saapuessa, vaikka lähtiessä saatoinkin joskus livahtaa paikalta hyvästelemättä ihan kaikkia puolituttuja.
Kuka on pomo liikenteessä?
Tässä kahvilan ikkunapöydässä istuessani todistin juuri, miten kaksi virkapukuista poliisia ylitti tien, vaikka jalankulkijoiden valo loisti punaisena. Ei yllättänyt, mutta Saksassa vastaavaa en olisi varmaan todistanut.
Länsi-Euroopassa kävelijä on yleensä aika turvassa, kunhan vain odottaa valon vaihtumista vihreäksi. Suomalaisena se tuntuu alkuun hyvältä ajatukselta, mutta jossain vaiheessa saattaa alkaa tehdä mieli sulautua paikalliseen liikennekulttuuriin. Viimeistään silloin, kun sataa ja sateenvarjo on jäänyt kotiin.
Lähde liikkeelle vaikka näistä:
Länsi-Euroopassa kävelijä on yleensä aika turvassa, kunhan vain odottaa valon vaihtumista vihreäksi. Suomalaisena se tuntuu alkuun hyvältä ajatukselta, mutta jossain vaiheessa saattaa alkaa tehdä mieli sulautua paikalliseen liikennekulttuuriin. Viimeistään silloin, kun sataa ja sateenvarjo on jäänyt kotiin.
Lähde liikkeelle vaikka näistä:
- Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuu kyllä, mutta aluksi hoin tietä ylittäessäni usein mielessäni "vasemmalle, oikealle, vielä kerran vasemmalle" ja käänsin hokeman sitten päinvastoin. Tsemppaa myös rullaportaiden ja kulmien kanssa.
- Muista pyöräilijät! Poikaystäväni sai auton ratin taakse berliiniläisiltä pyöräilijöiltä heristyksiä, kun pyöräväylien tsekkaaminen meinasi joskus kääntyessä unohtua. Myös kävelijänä kannattaa huomioida kaksipyöräiset - kun astut asfalttiin piirretyn polkupyörän päälle, olet luultavasti väärässä paikassa. Ja jos itse hyppäät satulaan, niin ole valppaana.
- Jossain maissa kääntyvillä autoilijoilla on etuoikeus kävelijöitä nähden, joten silmät auki.
- Vaikka vieressäsi joku lähtisi ylittämään tietä, älä automaattisesti seuraa (ellet ole varautunut tarvittaessa juoksemaan tai äkkipysähtymään keskelle tietä).
- Siitä, mihin suuntaan parkkeerattujen autojen nokka osoittaa, ei voi aina päätellä, onko tie yksisuuntainen.
Miten maksetaan ja miten kolikoita lasketaan?
Kiitos euron, olen monessa maassa päässyt aika helpolla, mitä nyt en pysty erottamaan yksi- ja kaksisenttisiä toisistaan ilman läheistä tutkiskelua. Käteisellä pelaavassa Saksassakin opin pian kantamaan mukanani seteleitä ja laskemaan kolikot niin, että vaihtorahana tulee mahdollisimman isoja kolikoita.
Olen muutaman kerran asunut maassa, jonka valuutta on muu kuin euro, mutta koskaan aiemmin en muista sekoilleeni käteisen kanssa kuin nyt Englannissa. Tänään esimerkiksi kuvittelin maksaneeni tasarahalla, kunnes myyjä yllättikin latomalla käteeni vaihtorahana kasan kolikoita. Yhtenä päivänä taas seisoin kahvilan kassalla kaivelemassa hetken lompakkoani, kunnes lopulta päädyin maksamaan kortilla. Kohta on kyllä pakko tsempata, koska tätä vauhtia lompakko käy pian superpainavaksi.
Olen muutaman kerran asunut maassa, jonka valuutta on muu kuin euro, mutta koskaan aiemmin en muista sekoilleeni käteisen kanssa kuin nyt Englannissa. Tänään esimerkiksi kuvittelin maksaneeni tasarahalla, kunnes myyjä yllättikin latomalla käteeni vaihtorahana kasan kolikoita. Yhtenä päivänä taas seisoin kahvilan kassalla kaivelemassa hetken lompakkoani, kunnes lopulta päädyin maksamaan kortilla. Kohta on kyllä pakko tsempata, koska tätä vauhtia lompakko käy pian superpainavaksi.
Mikä on keskusta?
Juttelin vähän aikaa sitten kaupunkiin avattavasta uudesta ravintolasta.
- Mille kadulle se tulee?, kysyi ystäväni.
- Muistelen että High Streetille, vastasin.
- Haha, mä tein ihan saman High Street -virheen, kun aikoinaan muutin tänne.
Kävi ilmi, että englantilaiskaupungeissa High Street ei ole kadunnimi (tai siis voi olla, mutta ei aina ole), vaan nimitys kaupungin ostoskaduille.
Berliinissä kukaan ei puhu keskustasta. Tai jos puhuu, niin kukaan ei tiedä, mitä tarkoitat. Opettele sen sijaan Mitte, Kotti, tärkeimmät kiezit...
Lillessä oli kaupunginosa nimeltä Lille-Centre, mutta se varsinainen keskusta oli kuitenkin Vieux-Lille. Pariisissa käytetään kaupunginosien numeroita tai nimiä, Lontoossa puhutaan ilmansuunnista. Hongkongissa kaikki kaupunginosien nimet kuulostivat alkuun ihan samoilta, mutta jossain vaiheessa Tsim Sha Tsui, Chai Wan, Sheung Wan ja Mong Kok alkoivat hahmottua.
Opettele selittämään ainakin näiden sijainti: koti, työpaikka ja vierailemasi ravintolat, joista haluat kertoa muille.
- Mille kadulle se tulee?, kysyi ystäväni.
- Muistelen että High Streetille, vastasin.
- Haha, mä tein ihan saman High Street -virheen, kun aikoinaan muutin tänne.
Kävi ilmi, että englantilaiskaupungeissa High Street ei ole kadunnimi (tai siis voi olla, mutta ei aina ole), vaan nimitys kaupungin ostoskaduille.
Berliinissä kukaan ei puhu keskustasta. Tai jos puhuu, niin kukaan ei tiedä, mitä tarkoitat. Opettele sen sijaan Mitte, Kotti, tärkeimmät kiezit...
Lillessä oli kaupunginosa nimeltä Lille-Centre, mutta se varsinainen keskusta oli kuitenkin Vieux-Lille. Pariisissa käytetään kaupunginosien numeroita tai nimiä, Lontoossa puhutaan ilmansuunnista. Hongkongissa kaikki kaupunginosien nimet kuulostivat alkuun ihan samoilta, mutta jossain vaiheessa Tsim Sha Tsui, Chai Wan, Sheung Wan ja Mong Kok alkoivat hahmottua.
Opettele selittämään ainakin näiden sijainti: koti, työpaikka ja vierailemasi ravintolat, joista haluat kertoa muille.
Missä nähtäisiin?
Suosikkipaikkojen löytäminen vie aikaa ja uusien baarien, ravintoloiden ja kahviloiden koluaminen on osa uudelle paikkakunnalle muuttamisen hohtoa, mutta olen huomannut, että aika pian olisi hyvä löytää joku sellainen mukava paikka, jota voi ehdottaa tapaamispaikaksi. Etenkin toisiin tulokkaisiin tutustuessa (ja usein tutustuminen onkin helpointa aloittaa juuri heistä) on ihanaa, jos edes jollain on suositella illanviettoon tai kahvitteluun sopivaa paikkaa.
Valitse sellainen, jossa tunnet olosi mukavaksi, jossa osaat käyttäytyä ja tiedät missä on vessa, koska uudessa maassa ja uusissa ihmisissä on epämukavuusaluetta välillä ihan tarpeeksi.
Suosikkipaikkojen löytäminen vie aikaa ja uusien baarien, ravintoloiden ja kahviloiden koluaminen on osa uudelle paikkakunnalle muuttamisen hohtoa, mutta olen huomannut, että aika pian olisi hyvä löytää joku sellainen mukava paikka, jota voi ehdottaa tapaamispaikaksi. Etenkin toisiin tulokkaisiin tutustuessa (ja usein tutustuminen onkin helpointa aloittaa juuri heistä) on ihanaa, jos edes jollain on suositella illanviettoon tai kahvitteluun sopivaa paikkaa.
Valitse sellainen, jossa tunnet olosi mukavaksi, jossa osaat käyttäytyä ja tiedät missä on vessa, koska uudessa maassa ja uusissa ihmisissä on epämukavuusaluetta välillä ihan tarpeeksi.
Sitten se tärkein...
Kaikki muu tulee kyllä aikanaan, mutta ilman ystäviä tai tuttavia uusi paikkakunta tuskin alkaa koskaan tuntua kodilta. Vuonna 2014, parin ensimmäisen Hongkong-kuukauden jälkeen, kirjoitin ihmisiin tutustumisesta, mutta huomaan nyt, että vinkkejä, kokemuksia ja tarinoita on kertynyt aika kasa tuon kirjoituksen jälkeen. Jaan niitä myöhemmin lisää, mutta tärkeimmän neuvoni paljastan jo nyt: ole avoin ja aktiivinen. Ja kun se ensimmäinen yhteys on saatu, ehdota tapaamista siellä löytämässäsi turvapaikassa tai kohteessa, jota olet halunnut testata. Jos ei sitten synkkaa, niin ei sekään ole niin vakavaa - senkin olen tässä maasta toiseen sähläillessäni oppinut.
Muita aiheeseen liittyviä tekstejä:
Post Comment
Lähetä kommentti